Elinkeinoelämä on tyytyväinen eduskunnan täysistunnon päätöksiin ydinvoiman lisärakentamisesta.
"Eduskunnan hyväksymät ydinvoimapäätökset turvaavat sähkön saatavuutta kilpailukykyisesti, mikä on perusedellytys investoinneille ja talouskasvulle", kiittelee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Sakari Tamminen.
"Suomella ei juuri ole luontaisia kilpailuetuja, joten kohtuuhintaisella sähköllä on suuri merkitys etenkin energiaintensiivisille ja korkeista logistiikkakustannuksista kansainvälisessä kilpailussa kärsiville yrityksille. Kohtuuhintaisen ja päästöttömän sähkön merkitys korostuu myös sen vuoksi, että ilmasto- ja ympäristöpolitiikka on aiheuttanut ja aiheuttaa yritysten energia- ja tuotantokustannuksiin monia nousupaineita."
Tamminen muistuttaa, että ydinvoimaa rakennetaan yksityisellä rahalla eikä siihen tarvita yhteiskunnan eikä energiankäyttäjien tukia.
"On hyvä, että eduskunta käsitteli ja hyväksyi ydinvoimahankkeet vielä ennen kesätaukoaan. Näin hankkeiden valmistelut voivat edetä ilman suurempia viivytyksiä seuraavaan vaiheeseen", kiittelee Tamminen.