Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) ehdottaa, että valtion väyläomaisuus siirretään yhtiöön, joka on sataprosenttisesti valtion omistama. Väyläomaisuus pitää sisällään raiteet, tiet ja meriväylät.
Uuden yhtiön vastuulla olisi perusväylien ylläpito ja infrastruktuurin kehittäminen.
Berner alleviivasi, että kyse ei ole yksityistämisestä vaan yhtiöittämisestä. Ministerin mukaan Liikennevirastoa ei aiota yhtiöittää.
Berner piti maanantaina tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi hallituksen laajasta liikennekaari-hankkeesta.
Valtion liikenneverkkoyhtiön toiminta rahoitettaisiin pääasiassa liikenneverkon käyttöön perustuvilla asiakasmaksuilla. Ne korvaisivat osan liikenteen nykyisistä veroista ja maksuista. Ministerin mukaan esimerkiksi polttoainevero laskisi.
– Samalla vapautuisi toistakymmentä miljardia muualle, Berner sanoi.
Liikenteestä vapautuneet rahat voitaisiin käyttää muun muassa terveydenhuoltoon, valtion velan maksuun, koulutukseen ja maahanmuuttoon.
Liikenne suuri menoerä
kotitalouksille
Ministeri huomauttaa, että uudistus vaikuttaisi laajasti suomalaisten elämään, sillä liikenne on kotitalouksille toiseksi suurin kustannuserä.
– Asiakkaan etu olisi muun muassa se, että jatkossa asiakas maksaisi vain käyttämistään palveluista.
Uudistuksen rahoittamiseen ei ministerin mukaan tarvita tietulleja tai maksujen perimistä ulkomaisilta rekoilta. Hän totesi, että liikenne rahoitetaan nykyisin suurelta osin yksityisautoilijoiden maksamista maksuista.
Päätökset uudesta yhtiöstä tehdään aikaisintaan syksyllä 2017. Sitä ennen hallitus aikoo selvittää laajasti uudistuksen vaikutukset. Tavoite on, että väylät omistava valtionyhtiö aloittaisi toimintansa vuoden 2018 alussa.
Berner korostaa, että asiakasmaksujärjestelmää suunniteltaessa pidetään erityistä huolta tietosuojasta ja -turvasta.
Väylien yhtiöittäminen ei liity junaliikenteeseen tai VR:n omistajaohjaukseen.
Taksilupiin muutoksia
Hallituksen esityksessä taksiliikenteeseen ehdotetaan isoja muutoksia.
Taksiliikennelupa myönnettäisiin jatkossa yrittäjälle eikä kuljettajalle, kuten nykyään tehdään. Luvan myöntäisi Trafi.
Lisäksi taksikyytien hinnoittelu vapautuisi. Valtioneuvoston sijaan taksiyritykset saisivat määritellä itse hintansa, mutta hinnat pitäisi ilmoittaa etukäteen.
Liikennekaari uudistaisi toimintaa myös niin, että takseilla ei olisi jatkossa asemapaikkaa.
– Taksin voisi saada lennosta ihan niin kuin monessa muussa maassa, Berner sanoi.
Taksiliitto ei ole innostunut ministerin ehdotuksista. Myös ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoo, että perussuomalaiset eivät hyväksy Bernerin ehdotusta taksiliikenteen vapauttamisesta.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtaja Juhani Jokinen pitää puolestaan ehdotusta erittäin tervetulleena.
–Meillä on hyvin voimakkaasti säännelty liikenneala, Jokinen sanoo.
Ministeriön esityksen tavoitteena on myös avata liikenteen tietorajapintoja niin, että joukkoliikenteen hinnat, pysäkit ja reitit olisivat kaikkien tiedossa.
– Matkustajan pitää voida tehdä matka yhdellä lipulla myös niin, että hän yhdistää eri kulkumuotoja toisiinsa, Berner sanoi.