8-vuotias poika loukkaantui Metsokankaan Neitsytkorventiellä keskiviikkona iltapäivällä, kun henkilöauto törmäsi poikaan. Koululainen kuljetettiin Oysiin saamaan hoitoa vammoihinsa. Poliisilla ei ole vielä tietoa vammojen vakavuudesta.
Rikoskomisario Nina Similä Oulun poliisista kertoo, että onnettomuus tapahtui Lanssitien risteyksessä olevalla suojatiellä. Vielä ei ole tiedossa sitä, taluttiko poika pyörää vai oliko hän ajamassa tien yli.
Autoa kuljetti noin 50-vuotias mies. Poliisin mukaan kuljettaja ei ollut humalassa eikä hän ajanut ylinopeutta. Onnettomuuspaikan nopeusrajoitus on 40 kilometriä tunnissa.
– Poika lensi auton yli noin yhdentoista metrin päähän suojatiestä. Pyörä lensi törmäyksen voimasta puolestaan 17 metrin päähän, Similä kertoo.
Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Metsokankaan koulun rehtori Kalle Komulainen kertoo, että onnettomuutta käytiin läpi kyseisen oppilaan luokan kanssa torstaiaamuna. Yksi luokan oppilaista näki onnettomuuden läheltä. Hänen perheelleen kerrottiin, että koululla on mahdollisuus keskustella tapahtuneesta muun muassa psykologin ja kuraattorin kanssa.
Komulainen sanoo, että liikenneturvallisuudesta keskustellaan koululla joka syksy. Myös tänä lukuvuonna opettajat ovat käyneet asiaa läpi oppilaiden kanssa.
Alueen pyörätiet ruuhkaisia
Rehtorin mukaan koulun oppilaiden vanhemmat ovat olleet pitkään huolissaan autojen ajonopeuksista Metsokankaan alueella.
– Erityisesti Neitsytkorventiellä ja Savottatiellä nopeudet ovat usein korkeat. Ne ovat teitä, joita pitkin ajetaan moottoritielle ja Kaakkurin keskukseen. Lisäksi osa autoilijoista oikaisee pyöräteiden kautta, Komulainen kertoo.
Metsokankaan koulussa opiskelee päivittäin yli tuhat oppilasta. Komulainen sanoo, että lasten ja nuorten määrä alueen liikenneväylillä on valtava.
– Koulujen alkamisen ja päättymisen aikaan pyörätiet ovat erittäin ruuhkaisia.
Metsokankaan koulun henkilökunta on huolissaan myös autoliikenteestä aivan koulun tuntumassa
– Vanhemmat tuovat lapsiaan aamuisin autoilla muun muassa henkilökunnan parkkipaikoille ja jopa koulun välituntipihalle, vaikka olemme ohjeistaneet tarkasti lapsien turvalliset jättöpaikat. Ohjeet löytyvät esimerkiksi koulun kotisivuilta. Näiden turvallisuusohjeiden noudattamattomuus vaarantaa lähes päivittäin oppilaiden turvallisuuden, rehtori sanoo.
Oulussa sattui keskiviikkona iltapäivällä myös toinen onnettomuus, jossa loukkaantui lapsi. Kaupungin keskustassa noin 10-vuotias poika sai vammoja, kun auto töytäisi häntä suojatiellä.
Juttua korjattu 30.8. kello 13.54. Auton kuljettaja on noin 50-vuotias eikä 30-vuotias.