Anneli Auer on tuomittu seitsemän vuoden vankeuteen. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Auerin, 47, muun muassa törkeistä raiskauksista ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.
Anneli Auer valittaa seitsemän vuoden vankilatuomiostaan hovioikeuteen. Asianajaja Juha Manner sanoo ilmoittaneensa tyytymättömyydestä Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomioon.
Manner kertoo, että hän uskoi Auerin saavan vapauttavan tuomion oikeudenkäynnissä esitetyn todistelun perusteella.
Manner lähetti tiedot tekstiviestillä STT:lle.
Auerin entinen miesystävä Jens Rurik Kukka, 49, sai samassa vyyhdessä kymmenen vuoden tuomion.
Syyttäjät ovat osittain tyytymättömiä Auerin tuomioon. He pohtivat valittamista.
Oikeuden mukaan kaksikon teot olivat vakavimmillaan pakottamista sukupuoliyhteyteen. Uhrien suojelemiseksi oikeus ei kerro teoista enempää. Rikokset ajoittuivat vuosiin 2007–2009.
Juttua puitiin oikeudessa helmikuusta kesäkuun alkuun.
Aueria epäillään myös entisen puolisonsa murhasta Ulvilassa vuonna 2006.

Kommentit
Toivon asianomainen tietää ammun työkaveri ja saapikkutuomion putikusella.Tää on tehty tuomio
Istunee ensikertalaisena aikanaan puolet tuomiosta, siis 3-4 vuotta, mutta mahdollista on, että pulmusmaisen käytöksen ansiosta saattaa päästä koevapauteen jo vuoden parin sisällä linnaanjoutumisesta. Vitsivitsi! Ei se ehkä ihan näin vähällä pääse mutta vähemmällä kuin pitäisi!
Toivon mukaan hovioikeus langettaa molemmille elinkautisen , siis todellisen elinkautisen .
En kyllä usko että Suomessa oikeuslaitos keksii syytteet ja pistäisi 7 ja 10 vuodeksi syyttömiä linnaan ihan vaan, ettei ole saanut näyttöä miehen murhasta tms! Kyllä täytyy jotain rankkaa olla takana, että tuollaiset tuomiot annetaan. Ja aivan oikein jos lapsia vielä uhreina!
Nämä hirviömäiset teothan lähtivät purkautumaan, kun hänen omat lapsensa kertoivat tapahtumista hoitopaikoissaan lähiomaisille äidin istuessa vankilassa. On siinä lapsillakin ristiriitainen olo, kun toisaalta rakastavat äitiään ja toisaalta pelkäävät kostoa, kun vapautuu vankilasta. No nyt on aikaa väsätä nettiin kotirouville ...
joutaakin tuo linnaa ekänä tappo oman miehen sit lapsia raikaa hyi hyi
Ei moisia syytteitä vähäisin perustein tehdä.. Joten oikein on kun kiinni jäivät ja tuomio on aivan liian lepsu, kuten jälleen kerran, näissä tapauksissa! Oksettavaa!
Ensin syytettiin murhasta, ei mennyt läpi, sitten keksittiin tällasia...Tämä suomen oikeuslaitos on aika omituinen...ja eikös siitä mainninnutkin jo yksi persu jotakin jota ei annettu täällä puolue lehdessä kalevassa edes kommentoida.
Tai vaihtoehtoisesti: Ensin tehdään murha, ja sitten vielä käytetään lapsia hyväksi. Kun murhasta on selvitty, uskotaan ettei siitäkään nyt jää kiinni. Tai sitten mitä tahansa noiden kahden skenaarion väliltä. Onneksi tuomarit tekevät päätöksensä isomman aineiston peruusteella, kuin mitä meistä kellään on käytössään.
kai pääset amaan selliin, voivat rauhassa olla kuin kanit. Sterilisaatio kummallekin.
Ajojahti oli äärimmäinen ja syyttäjä menetti uskottavuutensa kutsumalla Keijo Ahorinnan asiantuntijaksi.
suomalainen virkamies on halpa kopio venäläisestä
Se oli ihan oikein, vettä ja leipää mukaan!
Lisää tulossa annelille, vielä.
No nyt on saatu tuomio, kesti vain hetken ennen kuin löytyi sopiva syyte.
Te jotka tiedätte tuosta oikeustapauksesta jotain sellaista oleellista mitä sitä käsitelleille tuomareille ei ole vielä kerrottu, niin vähän äkkiä ottakaa yhteyttä poliisiin, niin ei joudu syyttömät vankilaan! Kertokaa että olette saaneet tietonne seiskasta ja iltiksestä, niin uskovat paremmin.
Voi hyvät hyssykät, pitihän sitä jotakin keksiä että saatiin vankilaan ja vielä salaiset oikeudenkäynnit
Juups, sillehän tuo näyttää. Suomen oma Olof Palme-case. Koskaan ei tullaan saamaan totuutta esille kun näin kauan vatkataan. Hupaisinta oli se saatananpalvontatodistus yhden goottilaisen kuvan perusteella.
Jos ketä on piinattu niin Aueria. Mutta kipurahoja on luvassa. Tosin perhe on hajoitettu mitä ei rahalla korjata.
Siinä on verorahoja palanu, ku näin pitkään pyöritelty tätä asiaa.
Joo, parempi olis päästää vaan suosiolla vapaaksi. Ja muutkin rikolliset, jotka ei ole jääneet rysän päältä kiinni. Ettei vaan mene turhaan tutkintaan rahaa ja aikaa ;)) Kyllä oikeus näin voittaa!!