Armas Lind­berg kan­nus­taa ro­ma­ne­ja osal­lis­tu­maan

Pohjois-Suomen Romaniyhdistystä johtanut Armas Lindberg siirtyy Suomen Romanifoorumin toiminnanjohtajaksi.

Armas Lindberg keskittyy kotimaan asioihin.
Armas Lindberg keskittyy kotimaan asioihin.
Kuva: Pekka Peura

Vastikään Suomen Romanifoorumin toiminnanjohtajaksi valitulla Armas Lindbergillä on suuntaviivat selvillä.

”Keskityn kotimaan asioihin. Haluan voimaannuttaa jäsenjärjestöjä ja antaa työkaluja järjestötyöhön.

”Yhteistyö ja verkostoituminen ovat tärkeitä. En halua vain lähettää papereita eteenpäin vaan mennä paikan päälle”, hän jatkaa.

Suomessa on kymmeniä romaniyhdistyksiä, mutta monissa yhdistyksissä toiminta on hyvin vähistä.

Kun Lindberg ottaa kantaa järjestötoimintaan, hän tietää, mistä puhuu. Hän on toiminut Pohjois-Suomen Romanien toiminnanjohtajana siitä lähtien, kun yhdistys perustettiin vuonna 2000.

Hänen johdollaan yhdistyksessä on toteutettu useita projekteja, joissa on kiinnitetty huomiota muun muassa koulunkäyntiin, ammattikoulutukseen ja vanhemmuuden tukemiseen. Keskeinen tavoite on ollut lisätä romanien osallistumista yhteiskunnan toimintaan. Projektien tulokset ovat olleet hyviä.

Sieviläislähtöinen Lindberg aloitti Suomen Romanifoorumin toiminnanjohtajana toukokuun alussa. Hän seuraa tehtävässä Miranda Vuolasrantaa. Hän on nykyisin töissä ulkoministeriössä ja työskentelee Brysselissä.

Ilmoita asiavirheestä