Kotimaa

Apteekkien pe­rus­lää­ke­va­ras­tot hupenevat Oriolan toi­mi­tuson­gel­mien takia etenkin Pohjois-Suomessa ja Kainuussa

Oriola toimittaa jopa puoli miljoonaa lääkepakkausta apteekeille ja sairaaloille. Arkistokuva. KUVA: Jukka Leinonen
Kotimaa 26.9.2017 10:36 | Päivitetty 26.9.2017 11:32
STT, Kaleva

Apteekkariliitto on huolissaan Oriolan toimituksiin liittyvien ongelmien aiheuttamasta apteekkien perusvarastojen hupenemisesta, liiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen kertoo.

Normaalisti apteekeilla on noin parin kolmen viikon peruslääkevarasto. Koska lääketukkuri Oriolan toimitusongelmat jatkuvat jo neljättä viikkoa, enää vain noin seitsemällä prosentilla apteekeista on normaali varastotilanne, Kostiainen sanoo.

- Keskustelemme asiasta jälleen huomenna Oriolan ja Fimean kanssa, Kostiainen kertoo.

Ongelma vaikuttaa apteekkeihin läpi Suomen, mutta erityisesti toimitusreittien päässä sijaitseviin apteekkeihin Pohjois-Suomessa ja Kainuussa sekä isojen tilausvolyymien Uudellamaalla.

Oriolan lääketoimitusten ongelmat alkoivat syyskuun alussa, kun yhtiö otti käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän, joka ei ole toiminut odotetulla tavalla.

- Tilanne lääketoimitusten osalta on syyskuun alun jälkeen parantunut, mutta ei suinkaan normalisoitunut, Kostiainen alleviivaa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Siellä joku Suomalainen ohjelmistoyritys taas paikkailee keskeneräistä koodia seuraavan vuoden. Suomen virkamiehet ja poliitikot puhuvat aina varmuusvarastoista ja toimitusvarmuudesta, eikö lääketoimitusten varmistus ole päässyt kriisiajan listoille? Asevarastoja ja räjähdevarastoja löytyy, polttoainevarmuutta, sähkövarmistusta, elintarvikevarmistusta....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oriolan toimitusvaikeudet ovat kuinLänsimetro. Luvataan ja luvataan vain, että kohta on kunnossa, mutta vaikeuksille ei loppua näy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maailmalta löytyy huomattavasti halvempia lääkkeitä, kuin nämä Oriolan tabut on. Kuka maksaa tietentahtoen kalliimman hinnan? Antaa vaan Oriolan kipuilla, osuu vain heidän omaan nilkkaansa... kuluttaja tekee ratkaisun jaloillaan, siis tässä kohtaa valitsee toisen firman tuotteen...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko Oriolan saisi sulkea ja apteekeille KAIKKI lääkkeet suoraan Saksasta, niin homma toimisi täsmällisesti ja Orionin valmistamat 'kalkkitabletit' joutaisivat roskiin. Olemmehan EU:n jäsen, emmekään mikään Neukkulan ala-osasto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten tämmöisen annetaan jatkua,jos joku ihminen ei saa lääkettä ajoissa kuka ottaa vastuun jos henkilö kuolee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisikohan joku taho viimeinkin kertoa oikean syyn tähän vedätykseen. Ajetaanko Oriolaa alas Suomen lääkemarkkinoilta, nytkin pitää syödä kalliita Saksalaisia lääkkeitä, Oriolan vastaavia en ole saanut tämä vuonna ollenkaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huolestetuttavaa! Pitääkö Fimean tehdä asiasta tehdä tutkintapyyntö, mikä mättää Oriolalla.
Onko kyseessä uusi kilpailutilanne vapaan kaupan eli suuren suomalaisen elintarvikeketjun kanssa, johon Oriola on laittamassa "hynttyitä yhteen". Pörssiyhtiönkin pitäisi muistaa omat velvoitteensa johon on sitoutunut, pahimmassa tapauksessa voi tulla pää vetävän käteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huono tilanne, jos lääketoimitukset ovat yhden firman varassa. Eikö tilauksia voi tehdä suoraan ulkomailta tai esimerkiksi Orionilta. Sieltähän suurin osa lääkkeistä tulee. Tässähän olisi selvä markkinarako uusille yrityksille. Ei muuta kuin nettiin tämäkin homma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

8:21
OYSissa osastoja kiinni elokuuhun saakka – kiireellinen hoito toimii normaalisti
8:00
Avohakkuut halutaan pois vain valtion metsistä – "Ei ajatellakaan, että se tapahtuisi yhtäkkiä", Luonnonsuojeluliitosta sanotaan
7:36
CNN: Vaarallisten siirtolaisnuorten pidätyskeskuksia syytetään epäinhimillisistä oloista USA:ssa
7:00
Kesä on hyvässä ja pahassa uusintojen aikaa – Ola, Topi ja Tapsa 300 vuotta -konsertti kallistuu paremmalle puolelle
7:00
Hitchcock on elokuva, jonka nimen pitäisi olla Alma – ohjaajamestari kuvaa Psykoa, mutta keskiössä on suhde vaimoon
7:00
Näin sujuu Mirja Vehkaperän perheen muutto Brysseliin – "Viimein äiti ehtii töistä illaksi kotiin" Tilaajille
7:00
Tavoitteena 17 metrin rutiinisuoritus – kolmiloikkaaja Simo Lipsanen kuuluu Suomen harvoihin mitalitoivoihin yleisurheilun EM-kisoissa elokuussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Ahvenanmaan maakunnassa pohjoistuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa lännen ja luoteen välinen tuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa etelätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Keski-Pohjanmaan maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia itätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa länsituuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Sadevaroitus: Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa voi sataa runsaasti, yli 50 mm vuorokaudessa. Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 6 Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Ahvenanmaan maakunnassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

266 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Keskusta on ahneuden perikuva. Tämän osoittaa hallituksen ja erityisesti Sipilän toiminta. Köyhiltä ja sairailta leikata... Lue lisää...
KEPU PETTÄÄ AINA

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

22.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image