Intelligent Community Forumin (ICF) arvioija hehkuttaa Oulua Digitodayn haastattelussa. Oulu on toistamiseen mukana ICF:n kilpailussa maailman älykkäimmän yhteisön tittelistä.
Maaliskuussa Oulussa vierailleen ICF:n johtajan John Jungin mukaan ensivaikutelma kaupungista oli kylmä, mutta vierailun edetessä kaupunki vakuutti hänet.
"Oulun matkani oli hyvin miellyttävä, ja minusta tuli fani", Jung sanoo Digitodayssa.
Jung kehuu estoitta Oulun teknologista osaamista, keskustan kehittämistä, nuorten perehdyttämistä työelämään, yrittäjyyttä ja asukkaiden kiintymystä kaupunkiin.
Hän ylistää myös oululaisten rakkautta ja "fantastista asennetta" talvea kohtaan. Jungin mukaan kaupungissa halutaan asua, vaikka Oulu on kokenut kovia irtisanomisaaltoja.
"Oulu on yksi niistä paikoista, joissa ihmiset haluavat olla kaikesta riippumatta, joten Oulussa on oltava jotakin ainutkertaista", Jung kuvailee.
Jungin mukaan Oulun pitäisikin markkinoida itseään enemmän ulkomailla.
Maailman älykkäin yhteisö -tittelin voittaja julkistetaan 7. kesäkuuta New Yorkissa.