Mainos

Alpo Rusi ei saa osallistua Tiitisen listan puintiin

Suurlähettiläs Alpo Rusi ei saa osallistua Tiitisen listaa koskevan julkisuusjutun käsittelyyn. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on hylännyt Rusin niin sanottua väliintulo-oikeutta koskevan hakemuksen.

Kotimaa  12.3.2010 | STT Muuta tekstin kokoa -+

Suurlähettiläs Alpo Rusi ei saa osallistua Tiitisen listaa koskevan julkisuusjutun käsittelyyn. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on hylännyt Rusin niin sanottua väliintulo-oikeutta koskevan hakemuksen.

Rusin hakemus liittyi siihen, että hän haluaa saada itseään koskeneen esitutkinnan törkeästä vakoilusta julkiseksi. Rusi on vapautettu rikosepäilyistä, mutta esitutkinta-aineistosta osa määrättiin salaiseksi.

Rusi on jo aiemmin pyytänyt saada Tiitisen listan nähtäväkseen osoittaakseen, ettei hän ole listalla.

KHO pui tänään suullisessa käsittelyssä kohutun listan julkisuutta. Helsingin hallinto-oikeus päätti aiemmin, että Supon täytyy luovuttaa kopio listasta sitä pyytäneelle toimittajalle. Suojelupoliisi valitti päätöksestä KHO:hon.

Supo on kieltäytynyt luovuttamasta listaa vedoten muun muassa valtion turvallisuuteen.

Listalla on tiettävästi parinkymmenen sellaisen ihmisen nimet, jotka pitivät yhteyttä DDR:n tiedustelupalveluun Stasiin. Sanomalehti Hufvudstadsbladetin mukaan yksi heistä on SAK:n viestintäpäällikkö Riitta Juntunen.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

15/15 kommenttia

SUPO = Stasin jälkeläinen
12.3.2010 14:13

Nämä Tiitisen listalla olevat maanpetturidemarit ovat saaneet öykkäröidä tarpeeksi kauan maamme johtopaikoilla. Vakoojat ja maanpetturit joutavat iäksi linnaan!


Keijo
12.3.2010 12:06

Ei tuo Tiitisen lista tule julkiseksi. Kyllä tuo pelleily listan kanssa jo kertoo, että sieltä löytyy muutama "iso kala". Mutta huoli pois, kyllä se julkiseksi tulee, aikaisintaan siinä vaiheessa kun viiminenkin listalta löytyvä kuolee pois. Sitten saadaan taivastella että miksei tätä tietoa aiemmin paljastettu.


Nimimerkki
12.3.2010 11:25

Ei julkaista, näettepä vain.


DDR:n tukijat tuomiolle
12.3.2010 10:55

Supon törppöilyt pidetään piilossa. Lista maanpettureista on salainen. Neuvostoliiton eduksi tehty vakoilu ei ollut rangaistavaa. Vääristelty tieto DDR:n ja NL:n ihmisoikeustilanteesta ei ollut tuomittavaa. Tenniläkin oli oikeassa: porot kasvaa Neuvostoliitossa kaksi kertaa suuremmaksi. Joopa joo...


Toiseksi viimeinen Taisto
12.3.2010 10:39

Eiköhän ole aika Suomen nousta vihdoin viimein oikeusvaltioiden tasolle. Minä luulen, että siellä Tiitisen listalla on vain muutama demari, kokoomuslainen ja kepulainen. Miksipä niitä kotikommunisteja olisi pitänyt pitää pimennossa, ne olisi räväytetty ihmisten ilmoille jo aikapäiviä sitten.


Nimimerkki
12.3.2010 09:42

Vielä sitä nämä vanhat listat aiheuttaa keskustelua ja oikeuskäsittelyjä, mutta mitenkäs sitä todellisuudessa puututaan näihin nykyisiin ilmiantoihin kiihottaviin poliittisiin ja virkamiesten puheisiin? Sanonvapauttakin oltiin eilen rajoittamassa kehottamalla ilmiantoisin nettikeskusteluista ja vieläpä poliisiylijohtajan toimesta. Miten supo puuttuu näihin nykyajan ilmiantajaverkoston luojiin ja vapauden rajoittajiin?


Nimimerkki
12.3.2010 09:40

Petturit on paljastettava ja tuomittava!


Liero
12.3.2010 09:34

Käsittämätöntä, miksi suomalainen oikeuslaitos suojelee näitä rikollisia! Meidänhän pitäisi olla tasavertaisia lain edessä, olipa isokenkäinen tai ei!


kirjuri,,
12.3.2010 09:05

Noita vanhoja juttuja kannata penkoa. Eläkää tätä päivää ja seuratkaa CIA toimintaa Suomessa. Kaikki tieto Suomessa liikkujista menee CIA:n käyttöön viikon sisällä. Kaikista ulkomaan majoittujista Suomessa, dokumentit menevät CIA:lle


rehelliselle annetaan anteeksi.
12.3.2010 08:46

Tämä asia olisi jo unohdettu kauan sitten, jos Stasi kytköksiä olisi selvitelty avoimesti jo 90-luvulla, kuten muissa eurooppalaisissa maissa. Pitää ihmetellä suomalaista salailu mentaliteettia, joka vain johtaa arvailuun ja asioitten sotkuisuuteen. Ollemmeko me läntinen vai itäinen kansa / valtakunta?


Laastinkantaja
12.3.2010 08:44

Kyllä nämä maanpetturit looshiveljiensä ja -siskojensa kanssa junailevat asiat niin, ettei kenenkään tarvitse vastata mistään. Veronmaksajien rahat vain virtaavat juristiveljien taskuun ja Sibeliuksen Veljesvirsi raikkaana looshissa raikaa! Tämähän on se tunnettu Maan Tapa.


Nimimerkki
12.3.2010 08:15

Sak:n ainut tehtävä näkyy olevan vahingoittaa Suomea ja kyykyttää kansaa.


Athpot
12.3.2010 08:14

Saapas nähdä julkaistaanko? Sieltä taitaa löytyä tosi "painavia" nimiä, ihan ylintä johtoa myöten. Sensuuri taitaa olla voimakkaampi? Arvoitus: Kuka, myöhemmin Suomen presidentti, aikanaan esitti DDR:n tunnustamista?


Rahan tevetta ois
12.3.2010 08:08

Tässä kun alkaa raha loppumaan ja joutuu näkemään nälkää niin voisko se stasi ottaa muhunkin yhteyttä niin voitas kaskustella siitä onko mulla mitään sellaista tietoa josta saisi etes 5000 €, ei tarviis mummuaan myydä. Maata, jota ei omista, voi aina hitusen myydä. Mikään muukaan kuten työn tekeminen ei tahdo toimia.


tottakai
12.3.2010 06:28

Voisko olla että maan tapa on parempi kuin pussillinen maanpettureiden paljastuksia?


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Kotimaa Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös