Kotimaa

Alokkaat voivat jatkossa oppia ampumisen perusteet si­mu­laat­to­ris­sa - Puo­lus­tus­voi­mien uudet kou­lu­tus­me­ne­tel­mät säästäisivät sekä patruunoita että ympäristöä

Kotimaa 12.7.2018 15:10 | Päivitetty 12.7.2018 16:07
STT

Puolustusvoimien kaavailemat uudet simulaatioihin perustuvat koulutusmenetelmät voivat säästää merkittävästi sekä patruunoita että ympäristöä, sanoo Pääesikunnan koulutuspäällikkö, prikaatikenraali Jukka Sonninen.

Uusiin koulutusmenetelmiin kuuluvat esimerkiksi sisäampumasimulaattorit, joiden avulla ampumaharjoitusten toistojen määrää on mahdollista lisätä nykyisestä noin viidestä sadasta kolmeen tuhanteen, Sonninen sanoo. Ampumasimulaattori on parhaillaan kokeilukäytössä Porin prikaatin Niinisalon varuskunnassa Kankaanpäässä.

Sonnisen mukaan nyt erilaisissa harjoituksissa ammutaan vuosittain kymmeniä miljoonia patruunoita.

- Myös ampumaradat ovat kriittinen resurssi, sillä uusia ei enää juuri rakenneta. Simulaattoria käyttämällä ampumaratojen lisätarve vähenee, hän sanoo.

Sotilaallinen toiminta maastossa on ympäristölle aina riski, Sonninen luonnehtii. Jos maastossa ammutaan vähemmän, vähenevät myös ajaminen, kuljetukset ja liikkuminen sekä harjoituksista seuraava ympäristön puhdistamisen tarve.

Mahdollisia euromääräisiä säästöjä Sonninen ei halua arvioida. Simulaatiokokeilut liittyvät Puolustusvoimien Koulutus 2020 -uudistusohjelmaan.

- Koulutusuudistus ei ole säästöohjelma. Ennemminkin mahdolliset säästöt ohjataan muualle koulutukseen, hän sanoo.

Simulaattori näyttää yksilön virheet - ja auttaa korjaamaan ne

Ensimmäisinä simulaatiomenetelmiin pääsevät tutustumaan Niinisaloon tällä viikolla saapuneet alokkaat ja heidän kouluttajansa. Sisäampumasimulaattori on noin kymmenen metriä pitkä huone, jonka takaseinälle avautuu kuva kesäisestä ampumaradasta. Simulaattorissa käytettävien aseiden tuntu vastaa aitoja armeijakäytössä olevia aseita.

Tavoitteena on karsia ampumisesta yksilöllisiä virheitä ja tuoda toistoilla suoritukseen varmuutta ennen kuin varusmiehet siirtyvät maastoon ja säiden armoille. Kouluttajille simulaattori mahdollistaa jokaisen laukauksen yksityiskohtaisen tutkimisen ja ampujan ohjaamisen pois hänelle tyypillisistä virheistä.

Jos kokeilusta saadaan Puolustusvoimia tyydyttäviä tuloksia, kaikilla alokkailla voisi parin vuoden päästä olla pari tuntia ampumasimulaattoriharjoituksia viikossa, Soininen arvioi.

Muita uusia koulutusmenetelmiä ovat esimerkiksi luennoinnin merkittävä vähentäminen ja perustietojen kuten kamiinan sytyttämisen tai rynnäkkökiväärin purkamisen esitteleminen lyhyissä videoissa. Myös Niinisalon alokkaiden liikuntakoulutus uudistuu. Alokaskauden marsseja vähennetään ja niiden sijaan voima- ja kestävyysharjoittelun määrää lisätään yksilölliset tavoitteet huomioiden.

MAINOS

Kommentoi

Simulaattorit ovat vain laitteita. Tositoiminta on tositoimintaa eli ampuminen on fyysistä toimintaa, jota ei simulaattorilla voi täsmälleen mallintaa. Jos oikein ajatellaan, niin ovathan "laukauslaukaus"-harjoituksetkin simulointia, jossa ei kulu materiaalia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Koulutusuudistus ei ole säästöohjelma. Ennemminkin mahdolliset säästöt ohjataan muualle koulutukseen, hän sanoo".
Jollain täytyy rahoittaa kansainvälistä toimintaa oman maanpuolustuksen kustannuksella!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuulostaa hyvältä jos on kyse ampumaharjoittelua tukevasta toiminnasta. Jos taasen käy niin ettei sotilaat pääse ampumaan kuin muutaman kerran palveluksen aikana niin voi elämän kevät.

Vasemman puolen kehittäjien mielestä kun on maailmanrauhalle paras jos suomalainen sotilas osaa mahdollisimman vähän, tai niin ainakin idässä sanottiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täh? Meidän varuskunnassa ammuttiin jo vuonna -96 lasertähtäimellä varustetulla rynkyllä, eli eihän tämä nyt mikään ihan uusi juttu ole. Tosin silloin ei puhuttu mistään simulaattorista vaan ihan sellaiseen pieneen maalitauluun tähdättiin. Vähän vastaava systeemi kun oli aikoinaan speden speleissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näillä leikki aseilla sai 10 laukauksesta 98/100. Oikealla aseella tulos romahti. Loppuen lopuksi ampumaan oppii ampumalla oikealla aseella

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Sadevaroitus: Maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa voi sataa rankasti, yli 20 mm tunnissa. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa voi sataa iltapäivällä rankasti, yli 20 mm tunnissa.

Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa kehittyy iltapäivällä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Metsäpalovaroitus on voimassa maan pohjois- ja itäosassa sekä Ahvenanmaan, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

194 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Olet jälleen väärässä. Köyhyyden ei pidä näkyä sen vuoksi että köyhä olisi muille varoittava esimerkki. Sen pitäisi näky... Lue lisää...
Tähtitenava

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image