Tasa-arvoista avioliittolakia vaativa kansalaisaloite luovutettiin perjantaina eduskunnan puhemiehelle Eero Heinäluomalle (sd.). Aloitteessa on lähes 167 000 suomalaisen nimet.
Kansalaisaloitteen käsittely alkaa eduskunnassa näillä näkymin helmikuun alkupuolella, kun eduskunnan kevätistuntokausi pääsee vauhtiin.
Ensin aloitteesta järjestetään lähetekeskustelu suuressa salissa, minkä jälkeen se siirtyy lakivaliokuntaan. Valiokunta ei ole vielä päättänyt, miten aloitteen käsittelyssä edetään.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka ei ole antanut samaa sukupuolta oleville pareille oikeutta avioliittoon. Lisäksi tasa-arvoisen avioliiton ovat hyväksyneet muun muassa Hollanti, Belgia, Britannia, Espanja, Portugali, Ranska, Argentiina, Etelä-Afrikka sekä useat Yhdysvaltain osavaltiot.