Poliisi sai vihjeen Oulun Kaukovainiolla viinaa myyneestä miehestä Alkon kautta. Oulun käräjäoikeus vangitsi miehen viime viikolla.
Rikosylikomisario Tapani Tasanto kertoo, että mies on viimeisen puolen vuoden aikana ostanut noin 400 pulloa Koskenkorvaa Alkosta ja myynyt sen eteenpäin Kaukovainion ostoskeskuksessa. Tasannon mukaan on todennäköistä, että toimintaa on jatkunut pidempäänkin, mutta siitä poliisilla ei ole varmaa tietoa.
Poliisi pääsi miehen jäljille, kun Alkossa oli herännyt epäilys, ettei kaikki miehen ostama viina mene omaan käyttöön. Mies oli asioinut useissa eri myymälöissä.
Poliisin tämän hetken käsityksen mukaan mies osti Koskenkorvaa ja myi sitä pullo kerrallaan aamuisin Kaukovainion ostoskeskuksessa. Poliisi selvittää onko mies myynyt viinaa myös alaikäisille.
Poliisin ottaessa miehen kiinni hänen hallussaan oli viinaa ostaneiden pankkikortteja. Vielä ei ole tiedossa onko hän saanut nostettua niillä rahaa.
Tasannon mukaan vangittu mies on pysynyt "tuppisuuna", minkä vuoksi asian tutkinta on ollut hidasta. Myös pankkikorttien omistajat ovat vaienneet kaupankäynnistä.
"Ilmeisesti he ovat olleet tyytyväisiä palveluun. Toivomme, että joku asiasta tietävä ottaisi yhteyttä ja kertoisi millaista toiminta on ollut."
Tapausta tutkitaan törkeänä alkoholirikoksena.