Al­ko­ho­li­kuo­le­mat mo­nin­ker­tais­tu­neet vuosien saa­tos­sa - katso miten viina tappaa

Alkoholi tappaa suomalaisia vähemmän kuin muutama vuosi sitten. Pitkän aikavälin kehitys on ollut aivan toisenlainen ja viime vuosinakin kuolemia on ollut enemmän kuin vuosituhannen alussa.

-
Kuva: Heikki Uusitalo

Alkoholi tappaa suomalaisia vähemmän kuin muutama vuosi sitten. Pitkän aikavälin kehitys on ollut aivan toisenlainen ja viime vuosinakin kuolemia on ollut enemmän kuin vuosituhannen alussa.

Kun vuonna 1969 säädettiin alkoholilaki, joka vapautti alkoholin myyntiä, kuolemat lähtivät jyrkkään kasvuun: määrä yli viisinkertaistui vuoteen 2007.

Vuosi 2007 olikin tältä osin historian synkin vuosi. Silloin alkoholiperäisesti kuoli Suomessa 2167 henkeä.

Vaikka kuolemat lähtivät laskuun seuraavana vuonna, silloinkin kuolemia oli enemmän kuin koskaan ennen vuotta 2007. Vielä vuonna 2009 oltiin alkoholikuolemissa synkemmissä luvuissa kuin ennen vuotta 2007.

Luvut perustuvat Tilastokeskuksen tilastoihin. Viimeinen valmiiksi tilastoitu vuosi on 2011. Silloin alkoholiperäisesti menehtyi 1889 henkeä.

Alkoholikuolemien määrä on kasvanut pitkällä aikavälillä sekä miesten että naisten kohdalla. Naisten kuolemat ovat jopa pienen notkahduksen jälkeen taas lisääntyneet.

Kalevan verkkolehti näyttää alla olevalla interaktiivisella grafiikalla alkoholikuolemien ja alkoholinkulutuksen kehityksen. Grafiikasta voi myös verrata alkoholikuolemien alueellisia eroja maakunnittain.

Grafiikat eivät välttämättä toimi kunnolla kaikilla mobiililaitteilla.

Lue Kalevan Sunnuntai-liitteestä reportaasi Suomen alkoholipolitiikasta.

Alkoholi tappaa suomalaisia |Infographics

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä