Ai­nut­laa­tui­nen pa­rit­te­lu­ku­va Hai­luo­don sääk­sen­pe­säl­tä - ”en tiedä vas­taa­vaa”

Hailuodon kuuluisalla kalasääsken pesällä on tallentunut kameralle harvinainen, jopa ainutkertainen kuva sääksien myöhäisestä parittelusta.

Kuva sääksien parittelusta tallentui 3. elokuuta aamuyöllä.
Kuva sääksien parittelusta tallentui 3. elokuuta aamuyöllä.
Kuva: Voitto Pulkkinen

Hailuodon kuuluisalla kalasääsken pesällä on tallentunut kameralle harvinainen, jopa ainutkertainen kuva sääksien parittelusta.

Parittelukuva on otettu sunnuntaina 3. elokuuta aamuyöllä hieman neljän jälkeen.

Sääksiasiantuntija Matts Finnlund kertoo, että hän ei ole koskaan kuullut, että sääkset parittelisivat vielä tässä vaiheessa.

”Parittelu ei nyt tapahdu semmoisessa vaiheessa, että se tähtäisi minkäänlaiseen lisääntymiseen. Ilmeisesti se tähtää parisuhteen vahvistamiseen”, Hailuodon poikaset useana vuonna rengastanut Finnlund arvioi.

Sääksien tiedetään joskus paritelleen niin, ettei sillä ole lisääntymisen kannalta merkitystä – muun muassa myöhäisessä pesäpoikasvaiheessa.

Tällä kertaa mitään pesintää ei ole edes ollut, ja parittelu tapahtui vain vähän ennen muuttoa.

”En ainakaan minä tiedä, että tällaista olisi koskaan tapahtunut.”

Takana kova kilpailu

Hailuodon sääksenpesällä käytiin tänä vuonna kova naaraiden välinen kilpailu. Uusi Maila-naaras onnistui karkoittamaan vanhan naaraan.

Mahdollisesti tiukasta kilpailusta johtuen muniminen ei onnistunut.

Finnlund toivoo, että tässä kuussa muuttomatkalle lähtevä pariskunta tapaisi taas ensi keväänä. Pian niillä on edessään noin puolen vuoden ero toisistaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä