Oululaisen lukion abiturienttien matka Helsinkiin ja siitä abiristeilylle oli märkä ja haiseva. Noin viittäkymmentä henkeä kuljettaneessa linja-autossa ulostesäiliö tulvi yli ja osa matkatavaroista sotkeutui ”siihen itseensä”.
Matkalla ollut henkilö kertoo, että esimerkiksi tyttöjen juhla-asuja ja meikkejä sotkeutui virtsaan. Haju oli paikalla olleen mukaan "järkyttävä".
Linja-auto oli Valtasen Liikenteen. Toimitusjohtaja Petri Valtanen sanoo, että wc ei ollut rikki, ja säiliö oli tyhjä matkalle lähdettäessä.
”Kuulin, että säiliö oli ulostettu täyteen ja kuljettajaa ei oltu informoitu. Sitten sitä oli lainehtinut yli”, Valtanen toteaa.
Toimitusjohtaja sanoo, että tapausta selvitellään maanantaina. Tuolloin istutaan alas ja katsotaan, onko liikennöitsijällä mahdollisesti korvausvelvollisuutta.
”Sitä ruvetaan tutkimaan sitten maanantaina. Jos me olemme siitä korvausvastuussa, totta kai korvaamme. Nyt en pysty siitä enempää sanomaan.”
"Muuta vikaa ei ollut"
Valtasen mukaan abien olisi kuulunut ilmoittaa kuljettajalle ajoissa, kun he havaitsivat, että säiliö on täynnä.
”Säiliö oli vain täynnä. Muuta vikaa ei ollut.”
Opiskelijoiden matkoilla sattuu ja tapahtuu toisinaan.
”Opiskelijamatkat tahtovat olla sellaisia, että vähän liikaa oluen ja siiderin kanssa touhutaan. Vessoissa on rajalliset säiliöt, ja sitä ei oikein aina ymmärretä.”
Valtanen ei halua väheksyä tapausta.
”Ikävää se on, että näin tapahtui.”