Kotimaa

Mainos

Aalto-yliopiston opiskelija avasi Tero Pitkämäen ylistämän 3 130 euron ihmelaitteen

Aalto-yliopiston fysiikan professori Tapio Ala-Nissilä (vas.) ja lääketekniikan opiskelija Eetu Pursiainen tutkivat Bemer-mikroverisuoniterapialaitetta Espoossa fysiikan laitoksella. Ala-Nissilän ja Pursiaisen mukaan laitteen muodostama magneettikenttä ja signaali ovat niin mitättömän suuruisia, että ne eivät voi vaikuttaa ihmiseen. KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 18.10.2015 8:00
Juha Vainio

Tero Pitkämäki on vaikeuksissa.

Suomen yleisurheilun pitkäaikainen kärkinimi romahtaa Kuortaneen eliittikisoissa: keihäs ei ylitä 80 metrin viivaa.

Pitkämäeltä ei ole nähty kertaakaan niin huonoa kisasuoritusta sitten vuoden 2004.

Eletään juhannusta 2011.

Huonolle tuloskunnolle löytyy pian selitys.

Pitkämäellä todetaan mykoplasma ja pakarasta löytyy ikävä yllätys: istuinkyhmy-nimisessä luussa on rasitusmurtuma, joka kipuilee ja haittaa istumistakin.

– Sain leikkaustuomion, Pitkämäki kertaa yli neljä vuotta vanhaa vastoinkäymistä.
Hetkessä Pitkämäellä on koko Suomen kuuluisin pakara.

Hoitotarjouksia satelee joka suunnasta.

28-vuotias keihäänheittäjä kiinnostuu Saksassa kehitetystä Bemer-verisuoniterapiasta.

Laitteen muodostaman signaalin kerrotaan olevan ”älykäs” ja tukevan elimistön immuunijärjestelmää, aktivoivan omia parantavia voimia sekä vaikuttavan myönteisesti hyvinvointiin, terveyteen ja uneen.

– Olisinko pari viikkoa käyttänyt ja kivut alkoivat huomattavasti vähenemään. Leikkausta ei tarvittu. Siitä lähtien olen sitä käyttänyt. Näkisin, että laitteella oli 70–80-prosenttinen merkitys siihen, että vamma parani.

– Pitkämäen toipumisella ei ole mitään tekemistä tämän laitteen kanssa.

Fysiikan professori Tapio Ala-Nissilä

Pitkämäki kertoo, että laite on auttanut häntä nukkumaan paremmin, palautumaan paremmin – myös leikkauksista – ja sen vuoksi pysymään nuorempien kyydissä kovassa keihäsmaailmassa.

Pitkämäen tarina kuulostaa upealta.

Mutta se ei ole tieteellisesti katsoen totta.

Näin sanoo Aalto-yliopiston fysiikan professori Tapio Ala-Nissilä.

– Pitkämäen toipumisella ei ole mitään tekemistä tämän laitteen kanssa.

Bemeriä myydään verkostomarkkinointina

Tero Pitkämäellä on sponsorisopimus Bemerin kanssa, ja hän on kiistatta laitteen tunnetuin mainoskasvo Suomessa. Pitkämäki on puhunut laitteen puolesta yleisötilaisuudessa ja esiintynyt Bemerin sosiaalisen median kampanjoissa.

Pitkämäen manageri Tero Heiska kauppaa laitteita.

Suomessa on noin parisataa Bemerin jälleenmyyjää. Bemeriä myydään verkostomarkkinointiperiaatteella: yrittäjät myyvät ja vuokraavat Bemer-tuotteita.

Jokaisen uuden jälleenmyyjän pitää ostaa yli 3 000 euron laite itselleen.

Lisäksi uuden jälleenmyyjän on ostettava 1 500 euron arvoinen koulutuspaketti, jossa koulutetaan laitteen käytössä ja sen myymisessä tai edelleen vuokraamisessa.

Verkostomarkkinoinnille on tyypillistä, että uuden myyjän pitää ostaa myytävä tuote.
Värvätty jälleenmyyjä on samalla uusi asiakas.

Terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas Itä-Suomen yliopistosta on tutustunut Bemerin verkostomarkkinointiin.

– Yksityiskohtaista tietoa laitteista ja niiden toimintamekanismeista ei ole helposti saatavilla.

Myllykangas muistuttaa, että Bemer-hoidon toteutusta ei yrityksen kotisivuilla kuvata, sillä laitteiden käyttö ja hoidon yksityiskohdat opetetaan koulutetun myyjän toimesta.

– Menetelmää ei käytetä julkisessa terveydenhuollossa.

Laitteita maahantuo Bemer Nordic. Yrityksen johtajan Nils Kämpen mukaan laitteen ostopakko uusille jälleenmyyjille johtuu vain siitä, ettei myyjä pysty muuten perehtymään riittävästi laitteeseen.

– Miten muuten liikekumppani voisi esitellä tuotetta ja saada omia kokemuksia, Kämpe kysyy.

Yksi myyjistä, Heiska, sanoo tutustuneensa Bemeriin, kun sitä kokeiltiin Pitkämäen vammaan.

– Kun Teron vamma alkoi parantua yllättäen niin nopeasti, kokeilin sitä myös omaan lonkkavaivaani. Lonkkani on ollut täysin hajalla, mutta nyt pärjään hyvin ilman lääkkeitä.
Sekä Heiska että Pitkämäki sanovat käyttävänsä laitetta aamuin ja illoin.

Laitteen suosio kasvaa

Ala-Nissilä, Itä-Suomen yliopiston lääketieteen dosentti Veijo Saano ja Myllykangas ovat huolestuneita Bemerin kasvavasta suosiosta Suomessa. Vielä enemmän heitä huolettaa se, että myös yksityissairaalat ovat ottaneet laitteita hoitokäyttöön.

Nils Kämpen mukaan laitteella on maassa jo yli 10 000 käyttäjää. Vuosien 2013–2014 välillä käyttäjämäärä nousi Bemerin mukaan 20 prosentilla. Maailmanlaajuisesti käyttäjiä kerrotaan olevan noin miljoona, eniten Saksassa.

Liechensteinissa sijaitsevan Bemer Internationalin laitteita maahantuo Lifenet Oy (Bemer Nordic), jonka toimitusjohtaja on Merja Kämpe ja hallituksen puheenjohtaja Nils Kämpe. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2014 noin neljä miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi aiemmasta tilikaudesta yli 400 000 eurolla.

Yrityksen henkilöstökulut olivat yli 330 000 euroa. Liikevoittoa yritys teki tilikaudella noin 27 000 euroa.

Ala-Nissilä on turhautunut ja ihmettelee ihmisten hyväuskoisuutta. Nyt hän puhuu suoraan:

– Laitteen väitetyt hyödyt ovat täyttä huijausta, koska niistä ei ole oikeaa tieteellistä näyttöä.

Ala-Nissilä miettii, voiko olla mahdollista, ettei sähköinsinööriksi lukenut Tero Pitkämäki ymmärrä fysiikan perusasioita.

– Tämä laite on yksinkertainen oskillaattori, sähkökomponentti, jonka pulssin teho on niin pieni, ettei se voi vaikuttaa mitenkään ihmiseen.

Professori pohtii pitkään, miten asian voisi selittää mahdollisimman kansantajuisesti. Niin yksinkertaistaen, että mahdollisimman moni ymmärtäisi, ettei laite ja sen tuottama signaali voi laajentaa hiusverisuonia, kuten Bemer väittää.

– Ihmisen solukalvon ympärillä oleva sähkökenttä on noin kahdeksan miljoonaa kertaa suurempi kuin Bemerin tuottama kenttä. Signaalilla on sama vaikutus ihmiseen kuin rekan tuulilasiin törmäävän hyttysen vaikutus ajonopeuteen.

Ala-Nissilä sanoo, että laitteen tuottaman magneettikentän voimakkuus on sama kuin maan luonnollisen kentän – tai sähköjohdossa kulkevan virran aiheuttaman kentän voimakkuus.

– Sähköjohtojen lähellä oleskelun ei ole raportoitu aiheuttavan myönteisiä terveysvaikutuksia.

Kiistanalaisia vaikutuksia

Laitteen on kehittänyt ja sen tutkimuksesta pääosin vastannut saksalainen tohtori Rainer Klopp. Hänen tekemiensä tutkimusten mukaan laite lähettää erittäin heikkoa, ”biorytmisesti älykästä” signaalia, joka parantaa mikroverenkiertoa jopa yli 30 prosenttia.

Bemer tarjoaa keskeiseksi tutkimusnäytöksi vuonna 2013 julkaistun Journal of Complementary and Integrative Medicinen (suomeksi: täydentävän ja yhdistävän lääketieteen julkaisu) erikoisnumeroa. Julkaisu käsittelee Kloppin omia tutkimuksia. Yhden päätelmän mukaan potilaiden mikroverenkierto parani pitkään jatkuneessa käytössä.

Lehdestä löytyy myös kaksi Bemerin koko sivun mainosta.

– Miten sellainen professori, joka on täysin negatiivinen meitä kohtaan, voi arvioida tutkimuksiamme ennakkoluulottomasti?

Bemerin toimitusjohtaja Nik Gleim.

Ala-Nissilä katsoo julkaisua ja toteaa, ettei kyse ole oikeasta tieteellisestä lehdestä – korkealaatuisesta, tiedeyhteisön asiantuntijoiden vertaisarvioidusta lääketieteen julkaisusta.

– Tämä on roskalehden erikoisnumero, joka sisältää pelkästään Bemer-artikkeleita. Pidän sitä itse yksinkertaisesti mainoksena, joka yritetään saada näyttämään tieteelliseltä.

Myös lääketieteen dosentti Saano tutustuu julkaisuun.

Hän kiinnittää huomiota siihen, että suurin osa tutkimuksista on samalta tutkijaryhmältä, joka toistaa tutkimuksiaan tuomatta niihin mitään uutta.

Saanoa hämää se, että tutkimuksissa vaikutukset eri mittauskohteisiin, kuten verisuonen halkaisijaan tai laskimoveren happisaturaatioon, ovat aina keskenään suunnilleen samansuuruisia, mutta tutkimuksesta toiseen taas huomattavan erisuuruisia.

– Mieleen tulee jokin järjestelmällinen mittaustekninen virhe, joka selitti muun muassa elektroakupunktuurin havainnot: Kun terapeutti laitetta käyttäessään painoi voimakkaammin elektrodia iholla olevaan mittauspisteeseen, laite antoi eri lukeman kuin silloin, kun terapeutti painoi kevyemmin. Näistä eroista tehtiin päätelmiä potilaan terveydestä.

Saanon mukaan Bemerin toimittama uusi tutkimusmateriaali ei osoita, että signaalilla olisi mitään hoitovaikutuksia mihinkään sairauksiin, kipuihin tai esimerkiksi stressiin.

– Hoidon tehoa vakuuttavasti osoittavia tutkimuksia ei ole toimitetussa aineistossa. Laitteen terveyshyötyjen osoittaminen täytyisi perustella yliluonnollisella selityksellä.

Suomen olympiakomitea otti Bemerin käyttöön

Asiantuntijoiden kritisoimasta tutkimusnäytöstä huolimatta Bemer sai ison julkisuusvoiton vuonna 2012, kun Suomen olympiakomitea sopi yhtiön kanssa yhteistyöstä. Bemer toimitti laitteita urheilijoiden käyttöön Lontoon olympialaisiin.

Saano, Myllykangas ja Ala-Nissilä lähettivät olympiakomitealle selvityksen, jonka mukaan laiteella ei voi olla mitään myönteisiä terveysvaikutuksia.

Kisojen jälkeen olympiakomitea ei jatkanut yhteistyötä.

Kämpen mukaan tiedemiehet eivät kääntäneet olympiakomitean päitä.

Hän kertoo saaneensa selityksen, jonka mukaan olympiaurheilijoiden oli vaikea käyttää entuudestaan tuntemattomia laitteita uudessa ympäristössä.

Suomen olympiajoukkueen silloinen vastaava fysioterapeutti Seppo Pehkonen vastasi laitteiden hankinnasta. Hän ei enää halua kommentoida aihetta.

Kämpe vinkkaa, että useissa olympialaisissa Suomen olympiajoukkueen lääkärinä työskennellyt Harri Hakkarainen voisi tietää Bemer-yhteistyöstä.

– En ole ollut niitä hankkimassa enkä tiedä, miksei kyseisen laitteen käyttöä jatkettu, sanoo Hakkarainen.

Suomen jääkiekkomaajoukkueenkin lääkärinä työskennellyt Hakkarainen kertoo selvittäneensä Bemerin tekemiä tieteellisiä tutkimuksia. Hän pitää niitä riittämättöminä.

– En olisi itse lähtenyt niitä laitteita siinä vaiheessa ottamaan urheilijoiden käyttöön. Tällä hetkellä meillä ei ole laitteen hyödystä riittävän laadukasta näyttöä kumpaankaan suuntaan.

Hakkarainen pohtii asiaa myös toisinpäin: entä, jos Bemer-laite tehoaakin ja ohjaa ihmisen mikroverenkiertoa ilman, että elimistö saa itse päättää, mihin verta ohjataan.

– Mistä mikroverenkiertoon siirtyvä veri olisi sitten pois? Lähtisikö se munuaisista vai aivoista vai jostain muualta? Jos koko ihmisen kapillaariverenkierto olisi yhtä aikaa auki, aivoihin ei riittäisi verta lainkaan.

Hakkarainen sanoo, että ihmisen hienostunut elimistö on itse tottunut ohjaamaan verta sinne, missä sitä tarvitaan.

Huuhaa-julkaisut puskevat roskatiedettä lukijoille

Ala-Nissilä sanoo, että uskomuslääketieteen ympärille on syntynyt ikävä ilmiö: tieteelliseltä näyttävät, huuhaa-laitteita markkinoivat julkaisut.

New York Times julkaisi vuonna 2013 artikkelin, jossa kerrottiin, että pseudotieteellisten julkaisujen ja maksettujen konferenssien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.

Tunnettujen tiedelehtien kanssa lähes samannimiset julkaisut myyvät tilaa lehdistä maksua vastaan – vailla korkeatasoista vertaisarviointia.

Tunnettuja tieteilijöitä on onnistuttu harhauttamaan tutulta tiedelehdeltä kuulostavan julkaisun nimissä. Tämän jälkeen tutkijoiden on ollut vaikea saada nimiään pois julkaisujen sivuilta.

New York Timesissa kerrotaan, että pseudotieteellisiä julkaisuja on jo tuhansia.

Lehden haastattelema Stanfordin yliopiston dekaani ja lääketieteen professori Steven Goodman sanoo, että tavallisilla ihmisillä tulee olemaan vaikeuksia erottaa oikeat tutkimustiedot roskatieteen seasta, kun nettihauilla löytyvä harhaanjohtava tai heikkotasoinen tieto on puettu niin uskottavaan muotoon.

Bemerin tutkimukset ja heidän käyttämänsä julkaisut ovat tästä Ala-Nissilän mukaan hyviä esimerkkejä tällaisesta harhaanjohtamisesta.

Mitä Bemerin ihmelaitteen sisuksissa sitten on?

Siihen Aalto-yliopistolla halutaan saada vastauksia.

Lääketieteellisen tekniikan laitoksella on valmistumassa erikoistyö, jossa tutkitaan Bemer-laitetta.

Yliopisto sai laitteen pettyneeltä asiakkaalta, joka toivoi siitä tieteellistä tutkimusta.

Professori laitteesta: "Eniten tuossa maksavat kuoret"

Lännen Media pääsi seuraamaan laitteen avaamista Aalto-yliopiston fysiikan laitoksen tiloihin Espoon Otaniemeen.

Laite on 3 130 euroa maksava Bemer Classic -malli. Siihen kuuluu näyttölaitteen lisäksi tavalliselta petauspatjalta näyttävä harmaa matto.

Ohuen maton sisälle on kääritty kuusi metallilankakelaa, jotka näkyvät matosta ympyränmuotoisina kohoumina.

Lääketieteellisen tekniikan opiskelija Eetu Pursiainen avaa laitteen ohjausyksikköä ja professori Ala-Nissilä kurkistaa sisälle.

– Peruskomponentteja. Ei siis mitään ihmeellistä. Jatketaan.

Seuraavaksi Pursiainen mittaa matosta sähkömagneettisella kelalla siihen ohjautuvan sähkökentän.

– Tulokset vastaavat suunnilleen Bemerin ilmoittamia arvoja, Pursiainen jatkaa.

Sähkömagneettinen kenttä on voimakkuudeltaan noin yksi voltti metriä kohden, eli noin kahdeksan miljoonaa kertaa pienempi kuin ihmisen luontainen solukalvon jännite. Pursiaisen ja Ala-Nissilän mukaan ihminen ei voi huomata niin mitätöntä sähkökenttää muuten kuin mittalaitteilla.

Lisäksi jännite muodostuu vain maton reunoilla olevien kelojen ympärille. Sähkökenttä on niin heikko, ettei Pursiainen saa mitattua lainkaan lukemaa Bemer-maton keskiosasta.

– Mielenkiintoinen tulos mittauksistamme on se, että Bemer on vaivautunut laittamaan mattoon vain kuusi kelaa, joiden keskellä signaalia on, ja nekin ovat maton reunoilla. Suurin osa patjasta on tyhjää. Keskellä patjaa ei ole edes sitä pientä sähkömagneettista kenttää, Ala-Nissilä sanoo.

– Kyllä mä olen aikonut jatkaa tämän laitteen käyttöä, vaikka tiede näyttäisi, ettei tästä ole hyötyä.

Tero Pitkämäki

Pursiainen näyttää esimerkin Bemerin sähkökentän voimakkuudesta.

Hän napsauttaa luokkahuoneen loisteputkilamput päälle. Mittalaite rävähtää. Lamppujen syttyminen tuottaa noin kymmenen kertaa suuremman sähkökentän kuin Bemer. Kaiken lisäksi mittalaite on puolentoista metrin päässä lampuista, kun Bemer-mittauksessa laite on kiinni matossa.

Ala-Nissilä sanoo, että laitteen tekniikka on niin yksinkertainen, että vastaavanlaisen laitteen pystyisi rakentamaan teekkarin taidolla.

– Samanlaisen ”älykkään” signaalin saa aikaan muutaman kymmenen euron komponenteilla kymmenessä minuutissa. Eniten tuossa laitteessa maksavat kuoret.

Valmistaja lyö faktoja tiskiin

Nils Kämpe käy kuumana. Hän ei sulata Aalto-yliopiston professorin kritiikkiä.

– On eri asia avata laite ja kopioida jotain, mitä muut ovat keksineet, suunnitelleet ja toteuttaneet.

– Aalto-yliopiston oppilas on siis mitannut vain sähkömagneettisia parametrejä. Ei siis signaalin vaikutuksia ihmiskehoon. Minullakin on ammattitason tesla-mittari, jolla tarkistan magneettikentän olemassaolon laitteiden korjaustapauksissa. Niillä mittareilla ei mitata mitään ihmiskehon toimintoja.

Sekä Kämpe, Bemerin toimitusjohtaja, Liechtensteinissa asuva Nik Gleim että laitteen tutkija, saksalainen tohtori Rainer Klopp ovat sitä mieltä, ettei Ala-Nissilä – tai muutkaan kriitikot – ymmärrä signaalin vaikutusta ihmiskehoon.

Gleimin Lännen Medialle lähettämässä selvityksessä siteerataan muun muassa Kloppin lausuntoja, joiden mukaan Bemerin kehittämä monimutkainen signaali nostaa mikroverisuonten seinämien rytmisten supistusten taajuutta prekapillaarisissa verisuonissa.

Kämpe lyö faktojaan tiskiin: Laitteella on ollut noin 100 tutkijaa eri yliopistoista ja klinikoista. Laitteen signaali on saanut viisi patenttia. Bemer-laitteet ovat saaneet EU:n lääketieteelliset laitteet -sertifioinnin, eli CE-merkinnän (vaatimustenmukaisuusarviointi) Saksassa toimivalta Medical Device Certification MDC -yritykseltä. Suomessa vastaavia sertifikaatteja myöntää ​VTT Expert Services.

CE-merkintä on valmistajan lupaus laadusta. Lisäksi Bemerin on pitänyt toimittaa Stuttgartissa sijaitsevalle MDC:lle näyttöä laitteen tehosta.

Bemer ilmoittaa toimittaneensa MDC:lle samoja tutkimuksia, joita Ala-Nissilä ja Saano pitävät riittämättöminä.

Lisäksi Bemer kertoo, että sillä on yhteistyösopimus Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan kanssa.

Nasa ei ole kommentoinut asiaa julkisesti, mutta avaruushallinnosta vahvistetaan yhteistyösopimus.

Kriitikot ovat erityisen huolissaan siitä, että jotkut terveydenhuollon ammattilaiset ovat tarjonneet potilailleen Bemeriä hoitona. Kämpe puhuu useista lääkäreistä. Hän sanoo, että Bemer on viimeisen vuoden aikana aloittanut tehokkaan lääkäreiden informoimisen.

– Esimerkiksi huhtikuussa pidimme seminaarin, johon osallistui paljon lääkäreitä. Mikroverenkierron merkitys sairauksien kehittymisessä sekä niistä toipumisessa on vielä suhteellisen uutta tietoa lääketieteessä.

Kämpeltä pyydettiin muutamia yhteystietoja lääkäreille, jotka käyttävät Bemeriä potilaisiin.

Kaikki lääkärit kieltäytyivät haastattelusta.

– Tätä samaa vastakkainasettelua on käsitelty jo kolme vuotta ja aina hyvin negatiiviseen sävyyn niiden osalta, jotka ovat Bemer-terapiaa käyttäneet. He eivät tällä kertaa halua osallistua väittelyyn, Kämpe viestittää.

Yksityissairaalassa verisuonihoitoa

Bemer-hoitoa on tarjottu myös sairaalaympäristössä. Suomen ja Pohjoismaiden Bemer-laitteiden maahantuonnista vastaavan Bemer Nordicin aluejohtaja Nils Kämpe vinkkaa, että yksi verisuoniterapiaa tarjonneista paikoista on Ortonin yksityissairaala.

Ortonin ylilääkäri Heikki Hurri sanoo, että Bemer on ollut heillä koekäytössä. Hän ei ole vakuuttunut sen tehosta tai Bemerin toimittamasta tutkimusaineistosta.

– Silloin, kun etsitään vaikeisiin potilaisiin hoitoja, ei ole mitenkään tavatonta, että joudutaan käyttämään lääkkeitä tai hoitomenetelmiä, joista ei ole viimeisen päälle näyttöä.

Hurri suhtautuu epäillen Bemerin vaihtoehtolääketieteen lehdissä julkaistuihin tutkimuksiin.

– Eivät nämä tutkimukset missään nimessä lisää laitteen vakuuttavuutta. Olemme sitä kokeilleet muutamien potilaiden kanssa, mutta ei se meitä ole vakuuttanut.

– Hyvä puoli laitteessa on se, että pidän sitä harmittomana, täysin vaarattomana.

Mutta onko oikein tarjota sairaille potilaille hoitoa, joka ei vakuuta teitä?

– Me teimme muutamalla potilaalla sarjan, mutta kuten sanoin, se ei vakuuttanut meitä. Tiedän joitain potilaita, jotka ovat Bemer-uskovaisia. Emme me kiellä heitä käyttämästä sitä.

Eli tarjoatteko te Bemer-hoitoja Ortonilla?

– Me emme myy Bemerin palveluita.

Ympyrätalon apteekissa on sen sijaan tyytyväisiä asiakkaita, sanoo apteekkari Tiina Vaitomaa. Vaitomaa on ottanut Bemer-hoidon valikoimiinsa vuoden alkupuolella.

– Bemer-hoitojen tarjonta on ollut meillä hyvin pienimuotoista. Meillä on ollut tähän mennessä noin kymmenisen asiakasta, jotka ovat antaneet hoidosta pääasiassa positiivista palautetta.

Apteekki kertoi kysyneensä useilta potilailta kommentteja Bemer-laitteen vaikutuksista. Yksi potilas kertoi polven vetreytyneen hoidon jälkeen. Toinen kivun ja kolotuksen vähentyneen. Kolmas sanoi nukkuneensa viimeksi yhtä hyvin lapsena.

Apteekki tarjosi mahdollisuutta koittaa Bemer-laitetta.

16 minuutin makoilu matolla ei aiheuttanut erityisiä tuntemuksia. Kämpen mukaan hoitoa pitäisi jatkaa useita viikkoja, jotta hoito alkaisi kunnolla tehota.

Bemer kyseenalaistaa asiantuntijoiden objektiivisuuden

Bemerin toimitusjohtaja Gleim ja Kämpe kritisoivat voimakkaasti Ala-Nissilän ja Saanon käyttämistä artikkelin asiantuntijoina. Heidän mielestään Bemerin tutkimustyö pitäisi asettaa sellaisen tahon arvioitavaksi, jolla ei olisi jo valmista ennakkoasennetta mikroverisuoniterapiaa kohtaan.

– Miten sellainen professori, joka on täysin negatiivinen meitä kohtaan, voi arvioida tutkimuksiamme ennakkoluulottomasti, Gleim kysyy sähköpostilla.

Gleimin mielestä Bemeriä rajusti kritisoineet professorit pelkäävät maineensa menettämistä, minkä vuoksi he eivät voi missään tapauksessa myöntää Bemerin signaalin toimivuutta.

Kämpen mukaan Bemerin esittämät väitteet on selitetty tieteellisesti myös biofysikaaliselta pohjalta, eli miten signaali vaikuttaa elimistöön, Kämpe viittaa tohtori Rainer Kloppin useisiin artikkeleihin.

Tieteellisten julkaisujen hakupalvelun Google Scholarin avulla paljastuu, että termeillä ”author:klopp bemer” löytyy 18 tieteellistä artikkelia. Kloppin artikkeleihin on Google Scholarin mukaan viitattu 17 kertaa – joista Kloppin omia viittauksia on 10. Viittausten määrä kertoo siitä, kuinka paljon tieteellisestä kiinnostusta tutkimukset ovat herättäneet.

Vertailun vuoksi: fysiikan professori Ala-Nissilän töihin on viitattu Google Scholarin mukaan 6 168 kertaa.

Gleimin mielestä Ala-Nissilä ei ole kuitenkaan oikea henkilö arvioimaan Bemerin toimivuutta. Hän ei pidä laitetta aiemminkin arvostellut kriitikkoa puolueettomana tahona.

Gleimin kritiikin seurauksena välitämme Bemerin lähettämän, pelkästään Bemeriä koskevan Journal of Complementary and Integrative Medicinen erikoisnumeron Helsingin yliopiston verisuonikirurgian professorille Maarit Venermolle.

Pyydämme häneltä arvion tutkimuksista.

Venermo vastaa lyhyesti:

– Katsoin juttuja nopeasti läpi. Lehdessä ei ollut yhtään tieteellisesti validia satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta laitteen vaikutuksista.

Kotimainen tutkimus selvittää tehoa

Nyt Bemerin tehosta on luvassa kotimainen tutkimus.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tutkii Bemer-laitteen tehoa fibromyalgia-potilaiden kivunhoitoon. Potilaita otetaan tutkimukseen 100. Tähän mennessä noin 80 potilasta on aloittanut tai jo käynyt läpi puolen vuoden tutkimuksen.

Tutkimuksen pitäisi valmistua kesällä 2016.

Tutkimuksesta vastaa sairaanhoitopiirin fysiatrian ylilääkäri Jari Ylinen, joka Ala-Nissilän, Saanon, Myllykankaan ja Hakkaraisen tavoin pitää Bemerin tutkimusnäyttöä riittämättömänä.

– Sen takia sitä täällä tutkitaan, että onko näistä oikeasti mitään hyötyä. Laite viedään kotioloihin ja katsotaan, muuttuuko mikään potilaan tilassa.

Tutkimus on placebokontrolloitu, eli potilaalle tarjotaan osan aikaa lumehoitoa: kolmeksi kuukaudeksi annetaan aktiivinen laite ja toiseksi kolmeksi kuukaudeksi inaktiivinen laite.

– Potilaan ei ole tarkoitus tietää, kumpi laite on oikeasti päällä.

Ylisen mukaan Bemer ei rahoita tutkimusta.

Pitkämäki: Imagoni kestää mainonnan

Pitkämäki pitää muutaman sekunnin tauon. Hän pohtii, mikä merkitys sillä on, että tiedemaailma on niin poikittain Bemerin kanssa.

– Tosi mielenkiintoisia mielipiteitä. Onhan tästä laitteesta erityyppisiä tutkimuksia olemassa. Onko Bemer sitten sopiva magneettinen vastapaino ihmisen omalle magnetismille, vai mikä tuon vaikutuksen tuottaa, Pitkämäki pohtii.

Sähköinsinööriksi kouluttautunut Pitkämäki pitää hyvänä, että laitteita kohtaan esitetään kritiikkiä.

– Tietysti kaikenlaisia huijauksiakin on olemassa. On aiheellista, että laitteet tutkitaan perinpohjin.

Mitä hän ajattelee omasta maineestaan mainoskasvona laitteelle, jolle ei asiantuntijoiden mukaan löydy riittäviä tieteellisiä näyttöjä?

– Kyllä mun imago kestää tän mainonnan. Olen todennut, että laitteesta on hyötyä, niin kyllä mä mielelläni lähden sitä mainostamaan.

Entä, jos tiede osoittaisi jonain päivänä, ettei laitteesta olisikaan hyötyä – ja kaikki väitetyt tuntemukset olisivatkin olleet lumevaikutusta?

– Kyllä mä olen aikonut jatkaa tämän laitteen käyttöä, vaikka tiede näyttäisi, ettei tästä ole hyötyä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS
Mainos

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (192)

Eilen kokeilin ensimmäisen kerran laitetta ja olin tosi yllättynyt sen vaikutuksesta. Tunsin koko kropassa "jotain" ja juuri niissä kohdissa kylmää joissa minulla ongelmia, poskipäässä missä minulla vuosien ajan vaivaa, peukaloissa kulumat ja epäonnistunut ranneleikkaus. Hoidon jälkeen ilma kulki sieraimessa paremmin ja koko olotila oli kuin uudestisyntyneellä, lihaksetkaan eivät jumittaneet enää. Menin kokeiluun ihan uteliaisuudesta ja vakuutuin että jotain hyvää sai aikaan jo yksi kerta, ei siis ihan huu-haata (mitä se sitten onkaan)? Aion jatkossakin käydä pötköttämässä tällä patjalla ja mietinnässä oman hankkiminen. En usko toisten vakuutteluihin vaan uskallan kokeilla jos epäilen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tällä laitteella on ollut merkittäviä positiivisia vaikutuksia lähipiirissäni. Perheessämme ehdimme ottaa jo muutamia hoitoja, ennen kaiken netti jne kritiikin lukemista, totesimme yhteen ääneen puolisoni kanssa, että ”aivan sama mitä kirjoitetaan kun meillä toimii”. Laite on auttanut merkittävästi: kroonisiin kipuihin ja lihasten jännitystiloihin, vaihdevuosioireisiin, unen laatuun, aktiivisuuteen jne. Hoito ”tuntuu” kihelmöintinä esim leikkaushaava kohdalla tai muussa ”vaurioituneessa” kohdassa. Toki tässä niinkuin muissakin hoito-, lääke- ja terapiamuodoissa muutama käyttäjä on tuntenut epämiellyttäväksi ja saanut päänsärkyä, aivan samoin kuin hieronnan jälkeen voi tulla huono olo jos elimistö on tukossa ja yhtäkkiä tukokset aukeavat. En vaihtaisi! Olen samaa mieltä kuin pitkämäki, jatkan hoitoja vaikka laite saisikin negatiivista julkisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan kuin ennenkin.....sitä, mistä ei ole kokemusta, mitä ei ymmärretä, ei ole olemassa.
Kuinkas röntgenkuvausten kävikään. Nyt - päivänselvää, että röntgenkuvataan.
Minun Bemer toimii....jo viides vuosi menossa....minua terveenä pitämässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tänään 1.6.16 oli Helsingissä Biomedicumissa lääkäreille tarkoitettu tilaisuus, jossa kerrottiin lääkärien ja tutkijoiden suulla Bemer-hoiden toteutumisesta monella eri terapia-alueella. Hoito- ja tutkimustietoa on siis luvassa pian ja paljon. Pahoittakaa taas mielenne jos haluatte. En tiedä onko Kalevalla tiedetoimittajaa, jos sellainen löytyy toivottavasti oli paikalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt tätä laitetta mainostetaan lääkäriliiton lääkärilehdessäkin.... :facepalm:

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä mainostetaan ja on mainostettu aiemminkin. Hyvästi moraali ja tervetuloa raha.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hauskaa havaita miten asiantutematon joukko innostuu tietämättömän puheista. Bemerin ongelma on se, että se ei ole lääkevalmiste. Jos se olisi, tutkimusnäyttöjen tulisi olla aivan toisella tasolla. Tutkiminen maksaa. Bemer toimii. Tässä syy miksi suomalaiset asiantujat eivät ole vielä saaneet riittäviä perusteita hyväksyäkseen laitteen. Tulee mieleen aika jolloin autoihin alettiin asentaa ylimääräisiä jarruvaloja. Käytäntö oli ollut muualla maailmassa jo yleinen ja hyväksi havaittu. Mutta meilläpä joukko johtavia asiantujioita teilasi koko ajatuksen – asia pitää tutkia Suomessa. Ei ihme että suomi kulkee tällä hetkellä syvällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ongelma ole, etteivätkö suomalaiset asiantuntijat ole saaneet riittäviä perusteita, vaan että maailmanlaajuisestikaan ei ole mitään uskottavaa tieteellistä näyttöä asiasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lääketieteen "asiantujoille" on tärkeätä, että teilataan vaihtoehtohoidot mahdollisimman tehokaasti ja näyttävästi, niin lääketeollissuus palkitsee!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Placebo vaikutustako ei ole olemassa?????? Jos kerta laitteen aiheuttama placebo on edistänyt teron terveyttä niin silloin se on niin että laite on auttanut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun kyllin monta kertaa hokee, ettei tästä mihinkään ole – niin ei sitten olekaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minäkin purin kerran partakoneen ja totesin heti huijauksen. Ei sillä voinut partaa raakata.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sillä, että uskoo, voi olla merkitystä. Sillä, mihin uskoo, ei ole. Bemer, korvavalo, tasapainoranneke, jumalat - kaikki sitä samaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei saa sekoittaa materiaalista ja immateriaalista maailmaa keskenään. Lopputuloksena on sotku, jossa pinnalla kelluu kuitenkin kevein hötö ja painavat asiat painuvat pohjalle näkymättömiin. Artikkelin primus motorit ovat turhautuneita henkilöitä, jotka hakevat lohtua arkeensa esittämällä viisasta. Heidän tiedekäsityksensä on kuin katolinen kirkko, dogmeista kyhätty hutera torni. Ja niin monet viisautta janoavat putkimiehet ja taksikuskit hurahtavat heihin helposti. Kun esitetty malli on kyllin helppo ja omaa ajattelua ei tarvita julistetaan yhteistä uskoa. Siihen ,että ei uskota, vaan ollaan viisaita kun ei uskota, koska kaikki mikä on valittu valheeksi, on valhetta. Kriteerit ja säännöt määritellään itse. Kuulostaa itse asiassa natsien puuhastelulta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ympyrätalon apteekki tarjoaa Bemer-hoitoja, üllatus üllatus. Sama pulju myy homeopaattisia tuotteitakin. Pilaa luottamuksen apteekkeihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos Bemeristä. Olemme saaneet vuosien ajan VALTAVASTI apua. Poikani totesi, ihan sama mitä myllykosket sanoo, kun saan vuosien tuskien ja unettomuuden jälkeen nukuttua. Huippulääkärit nostivat kädet pystyyn viiden vuoden tutkimusten jälkeen. Viime hädässä kuulin Bemeristä, ostin, apu tuli ja onnellisena saan nähdä, miten isä touhuaa poikiensa kanssa jäällä ja halleilla. Ilman Bemeriä häntä tuskin enää olisi elossa. Itse olen yllättynyt monen vaivan helpottumisesta. Maksan mielelläni noin helposta ja vaarattomasta hoidosta, myös lasteni ja lastenlasteni terveyteen sijoitan mielihyvin. Olenpa siinä sivussa säästänyt muidenkin verorahoja. PS. Lääkärit arvailivat poikani kammottavia oireita vaskuliittitulehdukdiksi, joihin kokeiltiin lääkkeitä ilman minkäänlaista apua. Huh, oli kamalat vuodet !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jopa oli kova tarve Ala-Nissilällä käyttää leimaavia termejä, mikä kielii siitä ettei hän halua ihmisten uskovan leimaamisen kohdetta. Jos hänellä olisi vakuuttavat tieteelliset argumentit, niin ei hänen tarvitsisi sortua huuhaa ja muiden halventavien termien käyttämiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meinaat siis että mitä hyvänsä saa myydä, ja epäilijän pitää todistaa ettei toimi? Kyllä ne tieteelliset argumentit olisi pitänyt olla Bemerillä ennen kuin laitetta alettiin markkinoida. Niitähän ei useiden oikeiden tieteilijöiden mielestä ole. Ala-Nissilällä on todellinen tieteellinen ura pelissä, ei hän tällaisia perusteettomasti väitä. Kämpen "faktat" sen sijaan ovat tyypillisiä huijareille: CE-merkintä on valmistajan oma lupaus jota ei ole puolueettomasti varmistettu, eikä patentti takaa laitteen toimivuutta vaan uutuusarvon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On erikoista, että BEMERIÄ myydään ympäri maailmaa, mutta vain Suomessa on niin viisasta väkeä, että ovat äkänneet laitteen olevan huijaus. Alkaa kuulostaa kansainväliseltä juutalaisten salaliitolta. Taitaa tuo kaikkien alojen ALA-NISSILÄ olla yliihminen? Hämmästyttävää, että mielipiteistä tulee faktaa. Henkilöltä joka ei tiedä ihmisen fysiologiasta mitään, siis ei mitään. Minä pistäisin tyypin pihalle korkeakoulusta heti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (192)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Pähkinä purtavaksi....

202 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi mamu nostaa niskakarvat pystyyn

Hyvä Bokre, saatat kärsiä ksenofobiasta, muukalaiskammosta. Kuten muutkin fobiat ksenofobia on irrationaalinen ja saatta... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

16.12.

Naapurit

16.12.

Fingerpori

16.12.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image