Kotimaa

36 000 kes­kus­te­lua­kaan ei riitä: Nuoret haluavat nyt puhua todella rankoista aiheista

Lasten ja uorten puhelimeen tuli viime vuonna yli 36 000 puhelua, ja chatin kautta yli 1 400 yhteydenottoa. Yleisin puheenaihe oli yksinäisyys, mutta yhä useampi haluaa puhua aikuisen kanssa esimerkiksi itsetuhoisista ajatuksistaan. KUVA: Anniina Salminen
Kotimaa 28.5.2016 6:00
Nadia Paavola

”Asun äitini kanssa kahdestaan. Kun me riidellään, se lyö mua ja haukkuu huoraksi. Mä kestän sen takia, että äidin olo helpottuu siitä hetkeksi.”

”On paha olla, haluan vain kuolla pois.”

”Mua on kiusattu jo kauan. Oon kertonut tästä äidille, mutta kiusaaminen vaan jatkuu. En jaksa enää!”

”Kiitos, kun kuuntelit.”

Mannerheimin lastensuojeluliiton ylläpitämään lasten ja nuorten puhelimeen tuli viime vuonna lähes 33 000 puhelua. Lisäksi chatin kautta käytiin 1 422 keskustelua. Yhteensä yhteydenottoja oli yli 36 000.

Yhteydenottoja on niin paljon, että läheskään kaikkiin ei pystytä vastaamaan, ja puheenaiheet ovat entistä rankempia.

– Viiden viime vuoden aikana todella vakavien aiheiden osuus on kasvanut. Kymmenen eniten keskustellun aiheen joukossa ovat masennus, ahdistus, itsetuhoisuus, viiltely sekä seksuaalinen tai fyysinen kaltoinkohtelu, kertoo liiton auttavien puhelin- ja nettipalveluiden päällikkö Tatjana Pajamäki.

Yleisin yhteydenoton aihe yksinäisyys

Vaikka rankimpia aiheita on joukossa enemmän kuin ennen, kaiken kaikkiaan yleisin yhteydenoton aihe on edelleen yksinäisyys. Myös murrosikään liittyvät kysymykset ovat yleisiä, niin kuin ne ovat olleet koko auttavan puhelimen 36-vuotisen historian ajan.

Miksi juuri nyt niin monella lapsella ja nuorella on tarve puhua näin vakavista aiheista? Kertooko se siitä, että lasten ongelmat ovat lisääntyneet?

Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Linnea Karlssonin mukaan asiasta ei ole tutkittua tietoa, joten syiden arviointi on hankalaa.

– Voi olla, että ilmiö heijastelee aikuisten paineiden kasvamista ja kiireiden lisääntymistä. Kun aikuisilla on rankkaa, myös lapsilla on rankkaa.

Ilmiö voi selittyä ainakin osittain myös sillä, että lapset saavat nyt entistä paremmin oman äänensä kuuluviin.

– Puhelimet kulkevat mukana ja lapsi tai nuori saa itse päättää, milloin ja mistä aiheesta haluaa ottaa yhteyttä. Se ei enää ole aikuisten käsissä. Siksi tulee myös entistä herkemmin soitettua auttavaan puhelimeen.

Jutun alun lainaukset ovat lasten ja nuorten puhelimeen tulleista yhteydenotoista, lähteenä vuosiraportti 2015.

MAINOS

Kommentoi

"Miksi juuri nyt..?" ihmetellään jutussa. Jo Pelle Miljoona teki biisin Älkää kysykö mistä johtuu väkivalta, päihdeongelmat...
Miten nuorten ahdistusta ihmetellään? No, ehkä tämä juttu osaltaan selittää sitä miksi EI TEHDÄ MITÄÄN

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ikivanhat tärkeät perusarvot on vedetty vessasta alas "modernien" toimesta. " Ei ole " Jumalaa, ei väärää, ei oikeaa. Sen sijaan on evoluutiosadun jankutusta koulusta asti: vahvaa uskoa siihen, että joku saa biljoonia kertoja peräkkäin lottovoiton (todennäköisyys, että edes yksi solun osa syntyisi sattumalta). Seurauksia katselemme ympärillämme, enenevästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja oulun kaupunki päätti lopettaa MLL:n tukemisen Oulussa. Olen todella surullinen ja pettynyt äiti tämmöisistä rstkaisuista! ! hyi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Surullista. Vanhemmiksi tuleville täytyisi järjestää "kurssit", mitä vanhemmuus ja toisesta ihmisestä vastuun ottaminen on. Vuorokaudessa on aina ollut 24 tuntia, väittäisin että harvoilla se menee työntekemiseen, vaan kun ei mistään esm.harrastuksistakaan voida luopua lasten syntymän jälkeen, niin ei ole sitä rauhallista arkea viettää omien tenavien kanssa. Osa lapsista on tänäpäivänä niin oman onnensa nojassa ja ilman riittävää vuorovaikutusta vanhempiinsa, että se heijastuu selvästi lasten käyttäytymisessä. Tämä ilmiö on kaikissa yhteiskuntaluokissa. Äidit ja isät antakaa aikaa lapsillenne, se ei maksa mitään, mutta antaa koko perheelle turvaa ja lapselle hyvän kasvualustan kehittyä rakastetuksi ihmiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnissa lounaistuuli on vaarallisen voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia itätuuli on voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa länsituuli on voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Sadevaroitus: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa voi sataa iltapäivällä runsaasti, yli 50 mm vuorokaudessa. Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa voi sataa yöllä ja aamulla rankasti, yli 20 mm tunnissa. Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

301 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Toisinaan sitä on vaikea uskoa lajitovereidensa ajattelukyvyn olemassaoloon. Siitä on kammottavan vähän merkkejä maailma... Lue lisää...
aery

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

21.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image