Kotimaa

3-vuotias lapsi harhaili yksin pakkasessa Yli­vies­kas­sa – nuoret ottivat lapsen kyytiin ja hälyttivät apua

Kotimaa 11.1.2018 6:29
Kaleva

3-vuotias lapsi löytyi Ylivieskan Huhmarin hiihtokeskuksesta yksin harhailemasta pakkasessa. Poliisin mukaan lapsi löytyi puolenyön aikaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Pakkasta oli kahdeksan astetta ja lapsi oli ulkovaatteissa, mutta ilman hansikkaita.

Lapsi oli kävellyt pimeässä taskulampun kanssa, kun paikalle autolla sattuneet nuoret ottivat hänet kyytiinsä ja ilmoittivat hätäkeskukseen. Sairaankuljetus totesi lapsen voinnin olosuhteisiin nähden hyväksi.

Poliisi etsi lapsen vanhempia lähistöltä ja herätti asukkaat neljästä talosta, mutta lapsen lähtöpaikkaa ei löytynyt. Puolentoista tunnin päästä lapsen löytymisestä poliisi löysi lumeen jumiutuneen auton Huhmarin takaa ampumaradan vierestä. Auton luona oli kadonneen lapsen isä toisen pienen lapsen kanssa.

Mies kertoi poliisille olleensa radalla ampumassa ja lasten nukkuneen autossa. Kun mies oli lähdössä pois, hän huomasi toisen lapsen kadonneen autosta. Hänen yrittäessään lähteä liikkeelle auto oli jumiutunut vielä syvälle hankeen.

Poliisi palautti lapsen isälleen Ylivieskan poliisiasemalta. Sosiaaliviranomaiset jatkavat asian tutkimista.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (42)

Ylivieskalaisen rikosylikomisario lausunto siihen tyyliin, että "eihän se ole mikään rikos" ja että meillä on erilaisia elämäntapoja, oli vähintään kummallinen turvallisuusviranomaiselta. Kyllä tuon tason poliisihenkilöltä odottaa selkeää asiallisen jämäkkää ja nuhtelevaa, saisi olla jopa "tukistavaa" isän ohjausta ihan lastensuojelullisessakin mielessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän tämä mikään oikea tapaus voi olla jos lapsia nukutetaan autossa jossakin ampumaradan korvessa ilman vanhempien valvontaa.
Ei niin normaalisti tehdä.
Jos lapsi vielä tuntikaupalla harhailee pakkasessa.
Jotakin on tässä asiassa pahasti pielessä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pyssyt pois kaikilta aseen omistajilla pitää olla paikka missä niitä säilytetään ja sen voi saada käyttöön vain kello 8-16 välillä, mitä sillä aseella tekee kotona?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oon kysynyt nyt tätä yli 30 vuotta miksi ase pitää olla omassa kotona säilytettynä, siihen en oo saanut vieläkään vastausta, ainut mitä oon tuon kuullut niin on hiljaisuus kun kukaan ei vieläkään oo pystynyt sitä perustella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

eihä tollasessa tilateessa mitää muuta voe tehä ku ottaa lapsi lämpimää tae olokoon vaekka varttuneenpiki...hyvi toemittu...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kyllä oli ihana kun pelastivat pienokaisen paleltumasta,pelastajat oikeita enkeleitä,kyllä mitalin ansaitsisivat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinä oli pari muuttujaa - ilmeisestikin.

Nuoret pelastivat lapsen varmalta kuolemalta. Hyvää huolenpitoa heiltä! Hyvin toimittu!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos kaunein kuuluu nuorille, jotka toimivat erinomaisen hyvin pelastaessaan lapsen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienosti tehty nuoret ! Nyt nähtiin että on siitä yöllä ajelusta hyötyä myös paikkakunnan pienimmille. Nuoret valvoo kun muut nukkuu/on uppeluksissa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvin tehty Nuoriso... olette kunniaksi...
pääasia että lapset kunnossa
toivottavasti isä ottaa oppiksi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todella outo aika olla ampumassa. Jotain hämärää tässä on, kun tuolla ampumaradalla ei ole edes valoja ja klo.16 tulee jo pimeä. Mitä ihmettä tekee isä pimeällä ampumaradalla keskellä yötä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä tarve on ollut mennä ampumaan, jos ei ole lapsille ollut valvojaa?
Toivottavasti isä otti tästä opikseen.
Kiitos upeille nuorille, jotka osasivat toimia oikein.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos kolmevuotias ehtii kävellä 2 kilometrin päähän,niin eiköhän tässä ole ihan selvä heitteillejättö?
Miten isä voi olla keskellä yötä ampumaradalla ja lapset jätettynä keskenään autoon ja ne on ollert varmaan pitkään siellä. Ihana asia että nuoret pelasti pienokaisen kun isänsä ei siitä piitannut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jättökö ei ole rikos?

Oli lapsilla onnea matkassa kun paljastui moinen vanhemmuus😢

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jotku ihmiset eivät vain kasva aikuisiksi ja opi sitä mitä vastuun kantaminen tarkoittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täytyy sanoa että kyllä on vanhemmuus hukassa! Keskellä yötä ampumaradalla pientenlasten kanssa,joista toinen teillä tietämättömillä. Hienoa että nuoret sattui olemaan paikalla,miten olisi käynyt jos eivät olisi olleet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruusuja nuorille ja risuja isälle. Toivottavasti isä oppii, että lasten paikka ei ole koskaan olla yksin autossa pimeänä ja kylmänä talviyönä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu
Näytä kaikki kommentit (42)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä koko maassa.

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta Kittilän, Kolarin ja Ylitornion kuntia.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

314 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työttömät sylkykuppina

Mietipä tötä! Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Tämäkin kansanviisaus on totta. Työttömillä on TULLUT MITTA TÄ... Lue lisää...
Preeti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image