Kalevan kanta 13.3.2010 

Keskus istuu Rovaniemelle

Euroopan komissio julkaisi toissa syksynä arktisen tiedonannon, johon sisältyi ehdotus Euroopan arktisen informaatiokeskuksen luomisesta. Tuon jälkeen keskuksesta kiinnostuneiksi ilmoittautuivat sekä Rovaniemellä sijaitseva Arktinen keskus että Tromssan yliopisto.

Viime kuukausina on alkanut näyttää mahdolliselta, että jos keskus perustetaan, se todella sijoittuisi Rovaniemelle. Asiaan vaikuttaa muun muassa se perusasia, että Suomi on EU:n jäsenmaa, Norja ei, vaikka se muuten onkin ollut arktisissa kysymyksissä aloitteellinen.

Rovaniemen Arktinen keskus on jo laatinut luonnoksen siitä, millainen eurooppalainen informaatiokeskus voisi olla. Hyvää suunnitelmassa on se, että asiaa viedään eteenpäin toiminnallisuutta korostaen.

Informaatiokeskus olisi lukuisten pohjoisten toimijoiden verkosto, jota Arktisesta keskuksesta koordinoidaan. Päätoimintona olisi vuoropuhelun edistäminen arktisten alueiden, niiden asukkaiden ja intressiryhmien ja koko EU:n välillä sekä muun muassa kohdennetun tiedon tuottaminen ja tiedeviestintä.

Tavoite on raikkaasti erilainen kuin se, mitä jäsenmaat EU-laitoksia perätessään tapaavat hakea: mahtipontista virastoa ja leegioittain kovapalkkaisia virkamiehiä.

Toistaiseksi EU:n varsinainen päätös keskuksen perustamisesta puuttuu. Siksi sen sijaintiakaan ei ole ratkaistu. Rovaniemelle tukensa ovat osoittaneet jo EU-parlamentin varapuhemies Diana Wallis sekä joukko suomalaisia kansanedustajia ja meppejä.

Lobbaamista pitää nyt tehostaa. Katse kohdistuu ennen kaikkea EU-areenoilla kulkeviin suomalaisministereihin. Hienoa tilaisuutta Rovaniemelle ja Suomelle ei saa päästää karkaamaan käsistä.


Pääkirjoitus 
paakirjoitus@kaleva.fi
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy