Ilmatieteen laitos ennustaa maanantaina alkaneen lämpimän jakson jatkuvan aina perjantaihin saakka.
"Syyskuun keskilämpötilaan nähden nyt on tosiaan varsin lämmintä. Päivälämpötila liikkuu noin 3–4 astetta keskimääräistä ylempänä", kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Inna Haapa.
Haavan mukaan ilmatieteen laitoksen käytävilläkin on jo keskusteltu siitä, voidaanko nyt puhua intiaanikesästä eli yllättävästä lämpimästä jaksosta, joka ilmaantuu syyskylmien jo alettua.
Kesäisen sään paluu tekee hyvää muun muassa puolukka- ja sienisadolle, sanoo vanhempi tutkija Kauko Salo Metsäntutkimuslaitokselta. Hänen mukaansa aurinkoiset päivät voivat hyvinkin parantaa metsissä poimijoita odottelevien puolukoiden laatua.
Lämmin jakso päättynee viimeistään sunnuntaina, kun lännestä tuleva sadealue viilentää ilman jälleen kalseisiin syyslukemiin.