Talous 10.9.2010 

Kauppalehti: Makeisille suunniteltua pienempi vero

Makeis- ja jäätelövero ei nouse niin korkeaksi kuin alun perin suunniteltiin, Kauppalehti kertoo.

Valtiovarainministeriön ylitarkastajan Tarja Nurmisen mukaan veroa alennetaan, jotta kotimaisen teollisuuden toiminta ei kohtuuttomasti vaikeutuisi.

Valtiovarainministeriö valmistelee nyt esitystä, jonka mukaan veroa perittäisiin 75 senttiä kilolta. Kesällä kaavailtiin 95 sentin tasoa. Virvoitusjuomaveroa sen sijaan aiotaan yhä korottaa 4,5 sentistä 7,5 senttiin litralta.

Ratkaisun myötä valtion kassaan kilahtaa veroista vain 100 miljoonan euron lisätulot, kun aiemmin valtiovarainministeriö arvioi keräävänsä niillä 120 miljoonaa euroa.

Hallituksen esitys makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomaverosta annetaan lähiaikoina. Kauppalehden mukaan pienet tuottajat vapautuvat verosta kokonaan. Verovapauden rajaksi on tulossa 10 000 kiloa vuodessa.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
10.9.2010 
 
Jaakko
Pienetäkää, tai mieluummin perukaa saman tien kaikki muutkin kokoomuksen tekemät valtion kassantäyttöä varten tekemät huononnukset.
10.9.2010 
 
Joopa joo
Ja samalla kipataan rahaa kaivoon. Kehitysapu ei tuota tulosta, sosiaalijarjestelman organisoituun vaarinkayttoon ei puututa, tukia syydetaan ainoastaan tuottamattomaan toimintaan, joka vaaristaa infrastruktuuria ja rankaisee tuottavaa toimintaa palkiten sita tuottamatonta. Makeisvero on esimerkki siita etta toimivuudesta rangaistaan. Ei siis kannata pyrkia menestymaan ja tuottamaan, vaan keskittya yrittamaan saada mahdollisimman paljon erilaisia tukia.
10.9.2010 
 
näin tekevät muutkin
Eipä kilahda valtion kassaan mitään, kun haen veronkorotuksen jälkeen limpparit ja karkit Haaparannasta ja ruotsalaiset kiittävät.
10.9.2010 
 
näin tekevät muutkin
Eipä kilahda valtion kassaan mitään, kun haen veronkorotuksen jälkeen limpparit ja karkit Haaparannasta ja ruotsalaiset kiittävät.
10.9.2010 
 
köyhä kulkuri
Minulla jää kyllä se vähäinenkin makeisten osto pois veronkorotuksen myötä joten ainakaan minun osalta ei valtion kassaan kilahda sitä vähääkään mikä tähän asti. Hyvä juttu niin jää nuo epäterveelliset syömiset vähemmälle. Pienituloiselle kaikki menojen korotukset on liikaa kun tulopuoli tuntuu laskevan vuosi vuodelta.
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy