Hyvä olo 6.3.2010 

Käännös, joka käy kuin tanssi

Telemark, tuttavallisesti tellu on hiihtolaji, jossa välineet mahdollistavat perinteisen tai vapaan tyylin maastohiihdon, hyppäämisen ja laskettelun sekä rinteessä ja jos taidot riittävät, myös rinteen ulkopuolella.

Vielä 70-luvulla ja vielä pitkään sen jälkeenkin tellusukset olivat latusuksimaiset, erittäin jämäkät teräsreunaiset sivakat ja niissä oli yleensä 75 millinen Nordic Norm-mitoitettu kärkiside. Siteeseen kiinnitettiin matalahko paksupohjainen nahkamono ja sitten mentiin.

Välineillä todella pystytään tekemään kaikki tuo, mitä yllä lueteltiin. Sitä paitsi käännökset onnistuvat sekä alppitekniikalla että telemark-menetelmällä.

Nimensä laji on saanut eteläisen Norjan maakunnan, Telemarkin mukaan. Sujuvan käännöksen isänä pidetään Morgedalista kotoisin ollutta Sondre Norheimia. Hän eli 1800-luvulla ja alkoi pärjäämään kilpailuissa jopa kristianialaisia (Oslo) vastaan.

Käännöstapa hävisi suosiossa alppimaissa keksitylle aurakäännökselle 1900-luvun alussa. Alppimaston vaativat vauhtia jarruttavan ja helposti kontrolloitavan käännöksen. Laji kuitenkin heräsi Ruususen unesta Yhdysvalloissa 1970-luvulla ja nykyisin siinä järjestetään omat MM-kisat ja maailmancup-kilpailusarja.


Katso hiihtokoulun videoita Kuntoon-palvelusta


Seppo Pönkänen 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
Juttuun liittyy
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy