Ulkomaat 21.11.2009 

Chicagon tornitaloon iskua suunnitellut sai tuomion

Amerikkalainen tuomioistuin on langettanut tuomion miehelle, joka suunnitteli terrori-iskuja Chicagon Sears Toweriin ja liittovaltion rakennuksiin. Mies sai eilen 13,5 vuoden vankeustuomion.

Aiemmin tällä viikolla tuomioistuin tuomitsi neljä muuta iskujen suunnittelusta syytettyä viidestä kahdeksaan vuoden vankeustuomioihin. Eilen tuomittua miestä on pidetty salahankkeen johtajana.

FBI pidätti miesjoukon vuonna 2006 epäiltyinä terrori-iskujen suunnittelusta. Epäillyt olivat paljastaneet suunnitelmansa FBI:n agentille, joka esiintyi al-Qaidan jäsenenä.

Miehet ovat kiistäneet syyllisyytensä. Pääepäillyn mukaan hänellä ei ollut todellisuudessa aikeita toteuttaa suunnitelmia.

Viranomaiset kertoivat pidätysten aikaan, että miehet eivät olleet suorissa yhteyksissä al-Qaidaan, eikä heitä pidetty välittömänä uhkana turvallisuudelle. Etsinnöissä ei myöskään löytynyt aseita tai räjähdysaineita.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
21.11.2009 
 
Lukija
Sears tower on nykyisin muuten virallisesti nimeltään Willis tower.
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy