Urheilu-uutiset 12.11.2009 

Raumalla osataan nauttia Lukon menestyksestä

Rauman kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vesa Heino tiivistää jääkiekon SM-liigan merkityksen koko kaupungille pariin paljon sanovaan lauseeseen: "Lukko on Raumalle enemmän kuin peli. Lukko on kaikkia, koko kaupunkia yhdistävä tekijä."

"Kaupungin henkiselle ilmapiirille Lukon menestys on tullut kuin taivaan lahjana. Jääkiekon kautta koko kaupunkiin pystytään luomaan hyvää henkeä", hän näkee.

Vuodesta 1977 valtuustossa istuneella Heinolla jos kenellä on pohjaa puhua Lukosta. Paljaskonttisena raumalaisena Heino oli tietysti paikan päällä todistamassa seuran ainoan mestaruuden varmistumista vuonna 1963, hän pelasi seurassa A-junioreihin asti, istui 17 vuotta sen hallituksessa ja vetää edelleen entisistä hallituksen jäsenistä koottua Pro Lukko -yhteisöä.

"Valtuuston puheenjohtajana voin ylpeydellä sanoa, että Lukon ja kaupungin yhteistyö on toiminut ja toimii erinomaisella tavalla. Paras esimerkki tästä on yhteistuumin toteutettu Äijänsuon halliremontti, jonka lopputulos kelpaa esimerkiksi minne tahansa", Heino selvittää.

Ykköspuheenaihe pystökaffellakin

Lukon ylivoimainen piikkipaikka SM-liigassa on huomioitu myös Rauman torin legendaaristen pystökaffekojujen asiantuntijaringeissä. Torilla 11 vuotta kahvilayrittäjänä toiminut Jaana Valanne sanoo, että koskaan ennen hänen aikanaan ei Lukosta ole puhuttu yhtä paljon.

"Lukko on raumalaisille yhteinen asia niin hyvässä kuin pahassa, mutta tänä syksynä sitä pahaa ei ole juuri näkynyt eikä kuulunut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö peli olisi voinut mennä asiantuntijoiden mielestä vieläkin paremmin", Valanne naurahtaa.

Valanteen kahvikojulla päivän lehdet ovat kovassa kierrossa, ja yleensä ne avataan ensimmäiseksi urheilusivujen kohdalta. Näin on tehnyt myös Ari Vainio, jolla on moottoripyöräkauden päättymisen jälkeen taas aikaa istua kaffella.

"Jostain kumman syystä yleensä kriittisten toimittajien linjakin on ymmärtäväisempi kuin esimerkiksi viime vuonna. Mutta auta armias, jos peli ei käy. Silloin tekstiviestit sinkoilevat ihan eri tahtiin", Vainio tietää.

"Ylipäätään voisi sanoa, että Lukon menestyksen ansiosta Rauman ilmapiiri samoin kuin yksittäisten kaupunkilaisten ilmeet ovat nyt normaalia valoisampia", hän ynnää.

Menestys heijastuu pelien ulkopuolelle

Äijänsuon jäähallissa Lukon liigamenestys näkyy niin katsomossa kuin oheispalveluissakin. Seuran ravintolapäällikkö Kari-Matti Korsi sanoo empimättä, että parhaina liigailtoina anniskeluravintoloihin on huomattavasti enemmän tilauksia mitä voidaan ottaa.

"Myös lounasasiakkaiden määrä on ollut koko ajan selvässä nousussa. Edustusjoukkue treenaa aamupäivisin ja ravintolaan tullaan katsomaan niin pelaajien kuntoa kuin kokoonpanojakin."

"Oman lisäarvonsa meille tuo tietysti se, että pelaajat ja valmentajat syövät päivittäin samoissa tiloissa kuin muutkin lounastajat. Eikä ainakaan minun tietääkseni yksikään pelaaja ole ottanut nokkiinsa, jos joku fani tulee joskus taputtelemaan selkään kesken ruokailun", Korsi kertoo.

Lukko oli budjetoinut tämän kauden kotiotteluidensa yleisömääräksi 3 850 katsojaa ottelua kohden. Toistaiseksi Äijänsuolla on ollut keskimäärin 4 300 sinikeltaisten kannattajaa.


STT, ASKO TANHUANPÄÄ 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
12.11.2009 
 
lukija
Entä sitten Oulussa? Pienikin aloitettu kiekkokeskustelu aiheuttaa närää tosikoiden mielissä, josta vain "oikeista asioista" saa kirjoittaa. Miten ahdas tämä maailma onkaan?
12.11.2009 
 
ent.oululainen
Hyvä Lukom poja! Gyl meidä gelppa!
Juttuun liittyy
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy