Viihdeuutiset 8.10.2009 

Hämähäkkimiehen jengi antoi juoppokaksikolle turpaan

Kahden brittimiehen humalainen illanvietto Swanseassa päättyi onnettomasti. Miehet haastoivat riitaa merkillisesti pukeutuneen seurueen kanssa, mutta saivat lopulta itse köniinsä.

Kaksikko törmäsi kolmikkoon, johon kuului Hämähäkkimies ja kaksi naiseksi pukeutunutta miestä. Ensin kaksikko antoi mojovan iskun toiselle "naisista".

Sen jälkeen toinen "nainen" minihameessaan otti ohjat käsiinsä. Pian juopuneen kaksikon kumpikin jäsen makasi kadulla pitkin pituuttaan. Tämän jälkeen naisiksi pukeutuneet miehet ottivat käsilaukkunsa maasta ja jatkoivat matkaansa. Kaksikko ei tiennyt, että se oli käynyt taistelulajeja todennäköisesti harrastavan porukan kimppuun.

Kaksikon asianajaja on asiakkaidensa kanssa selvästi hieman ymmällään.

-- He eivät lähteneet viettämään iltaa tarkoituksenaan aiheuttaa hämminkiä. Mutta he ovat selvästikin olleet erittäin juovuksissa. Ilta ei voi olla onnistunut, jos sen aikana joutuu tappeluun Hämähäkkimiehen kanssa, asianajaja Mark Davies päivittelee.


STT, Reuters 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
8.10.2009 
 
Peter Parker
Kuka älytön sitä nyt hämäkkimiehen kimppuun kävisi? Edes humalassa....
Eivät vissiin tienneet hämiksen voemista
8.10.2009 
 
veepee
Niin että ensiksi vedetään turpaan naiseksi pukeutunutta miestä ja sit jälkikäteen kun saatin itse turpaan sanotaan ettei ollut tarkoitus aiheuttaa hämminkiä? Mitä ihmettä?
8.10.2009 
 
Hämähäkkimies
Mustanaamio on kova koville!
8.10.2009 
 
Sheboy
Kerran tuli Tiivi-Taavi tiellä vastaan.
8.10.2009 
 
Lukija
Viina ei sovi idiooteille.
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
VIIHDEUUTISET - LUETUIMMAT
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy