Kotimaa 30.10.2007 

Kellojen siirto hämäsi digisovittimia

Digisovittimien ohjelmatiedot laahasivat kellojen siirron jäljiltä myöhässä.
Digisovittimien ohjelmatiedot laahasivat kellojen siirron jäljiltä myöhässä. Sarviaho Heikki/Kaleva arkisto
Sarviaho Heikki/Kaleva arkisto
Digisovittimien ohjelmatiedot laahasivat kellojen siirron jäljiltä myöhässä.
Talviaikaan siirtyminen sotki digisovittimien ohjelmaoppaan eli EPG:n sunnuntaina. Ohjelmatiedot kulkivat jäljessä vaikeuttaen muun muassa kovalevyllisten digiboksien tallennusta. Osa kanavista antoi vääriä ohjelmatietoja vielä maanantaina.

Dna-palveluiden Pohjois-Suomen käyttöpäällikkö Raimo Ilmola kertoo asian tiimoilta tulleen muutamia valituksia kaapeliyhtiöön.

"Ohjelmatiedot ovat toimituksellista aineistoa, jotka tulevat ohjelmatietojen syöttöpäästä eikä meillä kosketa niihin."

Käytännössä ohjelmatietojen syöttämisestä vastaavat televisiokanavat. He syöttävät tiedot ohjelmista järjestelmään, joka toimittaa ne ruutuihin Digitan kautta. Syitä ohjelmatietojen häiriöihin voi olla monia. Esimerkiksi MTV3:lla ei olla varmoja siitä, mikä tämän kertaisen vian on aiheuttanut.

"Me toimitamme tiedot, jotka ovat lukittuna GMT-aikaan. Silloin sen pitäisi päivittyä automaattisesti. Nyt en osaa varmaksi sanoa, mikä kellonsiirtovaiheessa on mennyt vikaan", MTV3:n tekninen johtaja Antero Hoffman toteaa.

Hoffman pitää EPG:n häiriöitä varsin harvinaisina, mutta kiusallisina tapauksina. Yleensä niiden syitä ovat tietojärjestelmäongelmat, nettihäiriöt tai tiedonsiirron häiriöt. Hoffman ei ihmettele, että talviaikaan siirtyminen on tuonut ongelmia. "Ainahan se vaara on olemassa, kun jotain muutetaan."

Digitan neuvontapuhelimeen talviaikaan siirtyminen ei aiheuttanut soittoryöppyä. Digitan palvelupäällikkö Teppo Ahonen ei ole tietoinen EPG:n ongelmista. "Rohkenisin väittää, että suurin osa ongelmista johtuu siitä, että digiboksi ei automaattisesti päivitä kellonaikaa oikeaksi vaan se täytyy tehdä manuaalisesti."

Ylen ohjelmatiedot palautuivat oikeiksi digisovittimen päivityksen jälkeen. Digi-tv tiedottaja Irene Tommiska-Jarvan korviin ei ole kantautunut valituksia ohjelmaoppaasta. "Aika moni on varmaan huomannut itse, että ongelma on ollut omassa digilähettimessä."


Eija Mikkonen 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
30.10.2007 
 
N
Meillä oli hieman erilainen ongelma. Boksi päivitti kyllä kellonaikansa oikeaan, ja sen mitä nyt on ollut nauhoituksia, on EPG:kin ollut oikeassa. Ainoa erikoisuus vain oli, että boksi oli itsekseen mennyt vaihtamaan kaikkien ajastettujen ohjelmien aloitusaikoja tunnilla aikaisemmaksi. Täytyi käydä kaikki ajastukset läpi, ja laittaa aika oikein (eli yhdeksältä kesäaikaan tuleet ohjelmat tulevat yhdeksältä myös näin talviajan myötä).
30.10.2007 
 
...
EPG oli tosiaankin väärässä. Boksi päivitti kellonajan automaattisesti.
30.10.2007 
 
Pertti
Bullia! EPG oli kyllä väärässä ajassa sunnuntaina, mutta boksi itte päivitti kyllä itsensä oikeaan aikaan heti kun kellot siirtyivät. Kello oli siis oikein, EPG ei. Joka tapauksessa, boksia ei tarvinnut päivittää (eikä tehdä sille mitään) vaan EPG alkoi näyttää maanantaina oikein. Virhe lähetyspäässä, ei vastaanottajilla. Tämä on fakta.
30.10.2007 
 
Lukija
Mulla näkyy YLEn kanavien tiedot oikein mutta MTV3, Nelonen ja Subi näkyy väärin vieläkin. Eli eiköhän ongelma ole siellä lähetys päässä. JIMin tiedot ei ole näkyneet ollenkaan moneen kuukauteen.
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy