Ulkomaat 9.2.2010 

Jouluaatto suosittu syntymäpäivä Britanniassa

Oli kyse sitten tarkasta suunnittelusta tai sattumasta, Britanniassa syntyy jouluaattona enemmän vauvoja kuin minään muuna vuoden päivänä.

Joulun ihmeestä kertoivat tänään julkaistut tilastot. Luvut kattavat tosin vain ajanjakson vuoden 2008 lokakuusta viime vuoden syyskuun loppuun.

Jouluaattona syntyi 2 266 lasta, kun taas esimerkiksi tapaninpäivänä määrä jäi 1 349:ään.

Toiseksi suurin suma synnytysosastoilla oli 25. syyskuuta, ja kolmanneksi eniten brittivauvoja syntyi 16. lokakuuta.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
9.2.2010 
 
Nimimerkki
Olisi pitänyt nähdä rinnalla tilasto, moniko vauvoista syntyi sektiolla ja moniko ihan luonnollisia aikojaan.
9.2.2010 
 
Uuno H.
Ei kyseessä tietenkän mikään sattuma ole, vaan hoitohenkiläkunta haluaa joululomalle ja käynnistää synnytyksen. Suuri osa synnytyksistä muutenkin käynnistetään keinotekoisesti, kun sikiön paino on saavuttanut sairaalassa käytössä rajan, taitaa olla jonkinverran yli kolme kiloa.
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy