Urheilu-uutiset 28.1. 

Ito voittoon Sapporon maailmancupissa, Koivuranta 14:s

Anssi Koivuranta sijoittui 14:nneksi mäkihypyn maailmancupin kilpailussa Japanin Sapporossa. Kisan voittoon hyppäsi yleisön riemuksi Japanin Daiki Ito, jolle voitto oli uran ensimmäinen maailmancupissa.

Ito johti kisaa jo avauskierroksen 134-metrisensä jälkeen, mutta toisella kierroksella Norjan Anders Bardal venytti 135 metriä ja lähes tavoitti japanilaisen. Viimeisenä hypännyt Ito kuitenkin kesti paineen, ja 130-metrinen riitti voittoon 0,1 pisteellä. Kisan kolmonen, Puolan Kamil Stoch jäi kaksikosta reilut viisi pistettä.

Mäkihyppyä hallitsevan Itävallan kisa oli yllättävän vaisu, sillä maailmancupin kärkimies Andreas Kofler oli parhaana yhdeksäs. Koflerin cup-johto Bardaliin kutistui 45 pisteeseen, kun kauden 27 kisasta on vielä hyppäämättä 11.

Koivurannan hypyt kantoivat 128,5 ja 124,5 metriä, ja toiselta kierrokselta huonossa tuuliraossa karsiutuneen Olli Muotkan 106.

– Anssin ensimmäinen hyppy oli hyvä, toisella kierroksella oli pieniä teknisiä ongelmia keulalla. Potentiaalia hänellä on vaikka mihin, totesi Suomea Japanissa valmentava Topi Sarparanta.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori
Trafin tilastosivuilta lötyy tarkat tiedot eri ikäluokkien autojen hylkäysprosenteista.
Trafin tilastosivuilta lötyy tarkat tiedot eri ikäluokkien autojen hylkäysprosenteista. Pekka Ala-aho
Auto-Kaleva autouutiset 17.2. 
Trafin katsastustilastot julkisiksi
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Nelosketjun sentteri Pekka Saarenheimo (edessä) juhlii Juho Keräsen (taustalla) iskemää 3-2-johtomaalia.
Nelosketjun sentteri Pekka Saarenheimo (edessä) juhlii Juho Keräsen (taustalla) iskemää 3-2-johtomaalia. Juha Sinisalo
KiekkoJuttu 21.2. 
Lataus onnistui nappiin
hyvä olo
Uusi rintasyövälle altistava geenimutaatio löydettiin professori Robert Winqvistin johtamassa tutkimusryhmä.
Uusi rintasyövälle altistava geenimutaatio löydettiin professori Robert Winqvistin johtamassa tutkimusryhmä. Tapio Maikkola
Hyvä olo 8:53 
Oulussa löydettiin rintasyövälle altistava geenimutaatio
sunnuntain puheenvuoro
Oulun avoterveydenhuollossa on kehitetty ennaltaehkäisevää perhetyötä lasta odottaville ja pikkulapsiperheille.
Oulun avoterveydenhuollossa on kehitetty ennaltaehkäisevää perhetyötä lasta odottaville ja pikkulapsiperheille. Jarmo Kontiainen
Sunnuntain Puheenvuoro 9.2. 
Apua hyvinvointineuvolasta?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy