Talous 3.9.2010 

Islanti yhä syvällä taantumassa

Islannin talous kyntää yhä syvällä taantumassa. Alustavien tietojen mukaan maan bruttokansantuote supistui huhti-kesäkuussa vielä 3,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja jäi jopa 8,6 prosenttia vuoden takaista pienemmäksi.

Islanti syöksyi laman pohjille toissa syksynä, kun maan pankkisektori romahti ja suurimmat pankit otettiin valtion haltuun. Talouskriisi on kouraissut rajusti myös kotimaista kulutusta, joka maan tilastoviranomaisen mukaan kutistui keväällä melkein 7,5 prosenttia tammi-maaliskuuhun verrattuna.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
5.9.2010 
 
Nimimerkki
Islannin suunta on jo kääntynyt. Se nähdään aivan kohta. Maata johtaa Työväenpuolueen pääministeri Johanna Sigurdardottir, joka on ollut hallituksessa jo vuodesta 2007, ensin sosiaaliministerinä ja vuodesta 2009 pääministerinä. Hänen johdollaan Islanti haki EU:n jäsenyyttä, mikä on avain ongelmien ratkaisuun.
3.9.2010 
 
Nimimerkki
Ei mitään hätää ,kohta EU tulee ja syytää rahaa niin paljon kuin on tarvis.
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii.
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii. Kaleva
KiekkoJuttu 10.2. 
Vapauttava äkkilähtö
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy