Oulu 15.3.2010 

Hyvä koulu -adressi valtuustolle

Hyvä koulu -toimintaryhmän nettiadressiin oli pistänyt sunnuntai-iltaan mennessä nimensä noin 1 300 henkilöä.

Adressi luovutetaan Oulun kaupunginvaltuustolle tänään maanantaina ennen kokousta, jossa valtuusto päättää Mäntylän ja Värtön lähikoulujen lakkauttamisista.

Adressin ottavat vastaan valtuuston puheenjohtaja Riikka Moilanen (kesk.) ja valtuustoryhmien puheenjohtajisto.

Hyvä koulu -toimintaryhmä järjestää maanantaina kello 16 alkaen myös mielenosoituksen lähikoulujen puolesta Oulun kaupunginkirjaston edustalla, kun valtuusto pitää kokouksensa kello 17 alkaen kirjaston Pakkalan salissa.

Toimintaryhmä on pettynyt kaupungin kouluverkkoselvitykseen, jonka sisältöä ryhmä pitää puutteellisena.

Ryhmän mielestä koulujen lakkauttamisiin ja yhdistämisiin pitäisi ottaa aikalisä.

"Professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan opetusryhmien koot korreloivat suoraan erityisopetuksen määrään. Jos Oulun kaupungin opetustoimi haluaa vähentää erityisopetuksen kuluja, tulee ryhmäkokoja pienentää. Professori Eira Korpisen mukaan suuria kouluyksiköitä ei voi puolustaa edes kustannustehokkuuden nimissä", toimintaryhmän nettiadressissa todetaan.

Pienillä kouluilla etuja

Ryhmän mukaan on näyttöä, että pienissä kouluissa ainoastaan pienissä luokissa, saavutetaan parempia tuloksia. Pienten koulujen ilmapiiri on parempi. "Oppilaiden asenteet kouluun ovat paremmat pienessä koulussa ja oppilailla ilmenee vähemmän negatiivista käyttäytymistä kuin suurissa kouluissa.

Pienissä kouluissa syntyy yhteenkuuluvuuden tunne, kehittyy vastuuntunto sekä parempi itsetunto ja itseluottamus kuin suurissa kouluissa.

Pieni koulu on parempi ympäristö myös ihmissuhteiden kehittymiselle", adressissa korostetaan.

"Pienissä kouluissa opettaja-oppilassuhteille on luonteenomaista välittäminen ja toisten huomioon ottaminen. Opettajien asenteet työhön sekä johtajuus on parempaa pienissä kuin suurissa kouluyksiköissä. Myös vanhemmat osallistuvat enemmän koulun toimintaan pienissä kouluyksiköissä", Hyvä koulu -toimintaryhmä perustelee.

Kauaskantoinen ratkaisu

Toimintaryhmä korostaa, että koulutuksen vaikutukset ulottuvat kauas ja laajalle.

"Mielestämme lasten ja nuorten opetuksen laatuun sijoittaminen on tuottava investointi. Sen sijaan saneeraaminen, elinkelpoisten koulujen lopettaminen, opettajanvirkojen vähentäminen ja turvallisten kouluyhteisöjen hajottaminen nostavat oppilashuollon, lastensuojelun ja sosiaali- ja terveystoimen kustannuksia."

Hyvä koulu -toimintaryhmä korostaa, että kestävän kehityksen ja lasten terveyden edistämisen näkökulmasta on tärkeää, että lapsi voi kulkea koulumatkat kävellen tai pyöräillen. Toimintaryhmä koostuu Oulun seudun kasvatustieteen, opetuksen ja terveydenhuollon ammattilaisista.

Mäntylän ja Värtön koulujen lakkauttamisesta lasten vanhemmat valittivat jo Oulun hallinto-oikeuteen, mutta hallinto-oikeus jätti valitukset tutkimatta, koska se katsoi valtuuston maininnan koulujen lakkauttamisesta olevan vasta asian valmistelua. Valituskelpoisen lakkautuspäätöksen aika on vasta tänään maanantaina.

Oulun kaupunginvaltuusto päättää tänään maanantaina Mäntylän koulujen kohtalosta.


Kaleva Kari Sankala 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
15.3.2010 
 
adressin allekirjoittanut
Kaksinaamaista lässytystä päättäjiltä puhua siitä, kuinka tärkeää on keskittyä lasten ja nuorten hyvinvointiin koulusurmien ym. nuorten pahoinvointiin viittaavien tapausten yhteydessä, kun päätökset ovat sitten tämmöisiä. Niin kauan kun se nalli ei napsahda omaan nuppiin on hyvä hyssytellä istuntosaleissa ja lyödä nuijalla pöytään välittämättä seurauksista jotka eivät välttämättä herrojen oman elinkaaren aikana ehdi näkyä.
15.3.2010 
 
Äiti
Kiitos hyvä koulu -toimintaryhmälle. Teette todella tärkeää työtä.
15.3.2010 
 
Syvästi huolestunut
Parhaimmat säästöt tulevat ,kun kouluja ei lakkauteta.Saadaan innokkaita,
luovia ,uusia ratkaisuja keksiviä OULULAISIA viemään OULUA maailman
kartalle uusin ideoin. Eikä masentuneita työttömiä, lääkkeenä viina ja huumeet.
15.3.2010 
 
Save school and money
Säästöjä tarvitaan, siis ei lakkauteta näitä kouluja. Näiden koulujen lakkauttamisen kustantamiseen pitää lakkauttaa muutama rakennus ja virka tällä vuosikymmennellä. Valtuutetuilla ja virkamiehillä ei ole kustannusvastuuta eivätkä ne maksa virheellisten päätösten kustannuksia vaan oululaiset. Toivottavasti koulut päätetään säilyttää, niin saadaan tämä farssi päätökseen.
15.3.2010 
 
Nimimerkki
Otpa jaksanut lukee, kun oot kommentoinutkin Rocken Roll hlö! Kiitos kommentista! Koita jaksaa!
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy