Kotimaa 15.3.2010 

Huumerikosten määrä kasvoi selvästi

Huumerikosten määrä on lisääntynyt.
Huumerikosten määrä on lisääntynyt. Kaleva
Kaleva
Huumerikosten määrä on lisääntynyt.
Poliisin ja Tullin tietoon tulleiden huumerikosten määrä kasvoi viime vuonna selvästi.

Tapauksia oli lähes 18 600 eli kymmenisen prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Huumerikoksista epäiltyjen määrä kasvoi parillakymmenellä prosentilla. Epäiltyjä oli kaikkiaan noin 5 600. Osaa heistä epäillään useista rikoksista.

Kasvua oli lähinnä käyttörikoksissa ja muissa lievemmissä teoissa. Törkeiksi luokitellut huumerikokset ja niistä epäiltyjen määrä pysyivät lähes ennallaan.

Kannabistuotteita takavarikoitiin viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Hasista jäi viranomaisten haaviin yhteensä noin 440 kiloa ja marihuanaa sata kiloa.

Hasispottia kasvatti erityisesti huhtikuussa tehty isku, jossa viranomaiset ratsasivat laajan kansainvälisen salakuljetusverkoston rekkoja useissa maissa. Suomessa saalista saatiin 168 kiloa.

Designhuumeita ja rohtoja

Amfetamiini on yhä suosittua Suomessa, mutta ekstaasikauppa näyttää hyytyneen. Pillereitä takavarikoitiin noin 15 000, mikä on alle viidesosa parin vuoden takaisesta.

Perinteisten huumeiden rinnalle on tullut uusia designhuumeita eli päihdyttäviä aineita, joita ei ole luokiteltu huumeiksi. Esimerkiksi ekstaasin vaihtoehtona on markkinoitu lääkeaine kloorifenyylipiperatsiinia eli mCPP:tä, jota saatiin viime vuonna takavarikkoon noin 2 000 pilleriä.

Huumaavia rohdoksia kuten niin sanottuja Spice-tuotteita tilaillaan erityisesti internetistä.

Poliisin ja Tullin mukaan huumaavien lääkkeiden käyttö on hyvin yleistä päihderiippuvaisten keskuudessa.

Lääkkeiden hankinnassa hyödynnetään sitä, ettei keskitettyä valvontaa ole. Lääkkeitä haetaan monilta lääkäreiltä, ja osa aineista päätyy laittomille markkinoille.

Kansainvälistä rikollisuutta

Suomen huumekauppa on poliisin ja Tullin mukaan suurelta osin ammattimaista ja sillä on tiiviit kansainväliset kytkennät.

Törkeissä huumerikoksissa noin neljäsosa epäillyistä on ulkomaalaisia. Kaikissa huumerikoksissa ulkomaalaisten osuus jää noin seitsemään prosenttiin.

Huumerikoksista epäillyt ulkomaalaiset ovat kotoisin pääosin Virosta, Nigeriasta ja Venäjältä.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
15.3.2010 
 
Jenni
Eikö tämä kuvasta sitä, että ihmisillä on paha olla! Uutiset ja lehdistö on pullollaan huonoja uutisia, ja vain huono uutinen on uutinen. Ei muuta kuin Subutex maitokauppaan...
15.3.2010 
 
Jepjep.
Eli tämähän olisi perinteiseen tapaan pitänyt uutisoida: "Huumeongelma räjähtää käsiin". Montako kiloa kovia huumeita olisi saatu takavarikoitua, jos resurssit olisi keskitetty niihin eikä hampun kotitarvekasvattajiin - se on kuitenkin kutakuinkin kotiviinin tekoon rinnastettava 'rikos'.
15.3.2010 
 
Hörhöt kuriin
Kertonee liian löysistä rangaistuksista ja huume hörhöjen paapomisista! Jos joka jatkä joutus linnaan, niin ei ainakaan uusis myrkyttämistään ja rikosten määrä tippus kolmannekseen.
15.3.2010 
 
Nimimerkki
eli ns. viattomia hippejä on kiusattu enemmän, mutta kovia aineita myyville rikollisille ei vieläkään voida tehdä mitään wtf?aika tynkä uutinen.
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy