Kotimaa 9.2.2010 

HS: Kaikkonen sai säätiöltä vuodessa 42 000 euroa

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen kertoo, että hänelle selvisi vasta vähän aikaa sitten, minkä suuruisia kokouspalkkioita hän oli Nuorisosäätiöstä saanut. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran tarkastuskertomuksesta selviää, että Kaikkoselle maksettiin Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana esimerkiksi vuonna 2008 palkkioita yhteensä yli 42 000 euroa.

Kaikkonen toimi Nuorisosäätiön, osan kiinteistöyhtiöiden ja isännöintiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2005 syyskuun loppuun 2009.

Vielä syksyllä Kaikkosen kerrottiin saaneen Nuorisosäätiöltä palkkioina noin 20 000 euroa. Miksi et nyt korjannut summaa oikeaksi?

- Itsellänikään ei ollut tarkkaa summaa tiedossa. Tarkka summa selvisi itselleni vasta nyt, kun selvitys eteni, joitakin viikkoja sitten. Vuosi 2008 oli tällainen piikkivuosi: silloin oli paljon kokouksia, paljon työtä ja paljon vastuuta, Kaikkonen kertoi tiistaina.

Ara arvosteli sitä, että kokouspalkkiot ovat olleet normaaleja korkeampia verrattuna vastaaviin tehtäviin.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
10.2.2010 
 
Ester
Näin on aina ollut ja tulee myös olemaan että herrat rohmuaa itselle valtavat palkkiot ja palkat ym.edut, mutta köyhille ei mitään.
9.2.2010 
 
hämmä'stynyt
Normaalin tasoisiahan nuo palkkiot ovat!! Vaikka Kaikkonen on nuori,hän oli aika isolla paikalla!!! Toimittajat kateellisia,mutta suotta!!! Itsehän rahastavat sen kuin ehtivät politiikan teolta,joka heille ei kyllä kuulu!!!!
9.2.2010 
 
Säätiötön
Varteenotettava puheenjohtajaehdokas kepun kesäisessä puoluekokouksessa.
9.2.2010 
 
lakia herroille
Mr Kaikkonen ei siis huomannut saaneensa YLI 20.000e enemmän kuin oli luullut. Siis yli 1700e kuukaudessa on tilille tullut ikäänkuin huomaamatta rahaa.
Uskomatonta tuubaa. Ei,ei ja vielä kerran ei. Nyt taitaa Kaikkonen päästä vapaalle tehtävistään.
9.2.2010 
 
vote
Jos joku antaa ensi vaaleissa äännensä tuollaiselle "jääköön sanomatta",
niin... Mutta ei kai kukaan enää häntä oikeasti äänestä! Eihän?
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy