Urheilu-uutiset 13.3.2010 

HIFK otti jääpallomestaruuden

Helsingin IFK voitti jääpallohistorian sadannen Suomen mestaruuden, kun se kaatoi kotikentällään Oulun Luistinseuran niukasti 2-1. HIFK voitti myös keskiviikon finaalin, joten mestaruus irtosi suoraan kahdella voitolla.

Tasaisen ottelun ratkaisuosuma syntyi pelin 64. minuutilla, kun Teijo Laitinen onnistui maalinteossa vapaalyönnin jälkeen. Näppärän syötön voittomaaliin antoi Mika Mutikainen

- Koko kauden ajan olemme Mutikaisen kanssa harjoitelleet tätä kuviosta. Aiemmin kuvio ei ole onnistunut, mutta nyt onnistui, Laitinen iloitsi.

Yli 1 700 katsojaa Brahen kentälle Kallioon houkutellut toinen finaali ei juurikaan tarjonnut hienouksia, ja varsinkin ensimmäisellä puoliajalla pelihuumori oli koetuksella, sillä rankka lumisade teki pelaamisen vaikeaksi.

Maalinteon aloitti HIFK:n Rolf Larsson ottelun viidennellä minuutilla maalin edestä. Oululaisten Jarmo Mällinen pääsi iskemään tasoituksen jakson puolivälissä, kun HIFK:n puolustus rikottiin helponnäköisesti parilla syötöllä.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
14.3.2010 
 
Nimimerkki
Ihan hyvä kauden päätös Olsille ottaen huomioon alkukauden surkean porukan. Hyvinhän se loppukausi kokonaisuudessaan meni! Uuteen nousuun vaan Olssin pojat!
13.3.2010 
 
myllyt kielletty
Hieno meininki oli pelissä. Vaikka oululainen olenkin, niin pakko olla tyytyväinen HIFK:n voitosta. Pelissä oli usempi tuhat katsojaa ja Helsinkiläisten faniporukka piti uskomatonta tunnelmaa yllä. Helsingissä ymmärretään kuinka hieno laji jääpallo on.
13.3.2010 
 
fc-kellis
ehkä ensi vuona sitten kun on tarpeeksi nälkää.tänään.helpolla sai helsinki mestaeruuden.....aina ei voi voittaa,vee,vee oli paras oululainen.......
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy