Kotimaa 7.9.2010 

Helsinki epäreilu erikoistuville hammaslääkäreille

Helsingin yliopisto vaatii liikaa suu- ja leukakirurgiaan erikoistuvilta hammaslääkäreiltä, katsoo eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Hänen mukaansa vaatimukset rikkovat lakia.

Helsingissä erikoistuvilla on oltava sekä hammaslääkärin että peruslääkärin tutkinto. Turussa, Oulussa ja Kuopiossa näin ei ole, vaan erikoistuvat hammaslääkärit saavat täydentävää lääketieteen koulutusta. Pajuojan mukaan asetus ei vaadi peruslääkärin tutkintoa. Vaatimus ei ole myöskään nykyisen korkeakoulupolitiikan mukainen.

Pajuoja vaatii opetusministeriötä korjaamaan asian ja katsoo, että siihen olisi pitänyt puuttua jo aiemmin.

Helsingissä erikoistuvat ovat Pajuojan mukaan muita huonomassa asemassa myös siinä, etteivät he saa palkkaa teoreettisten opintojen ajalta. Asiasta kannelleen erikoishammaslääkärin mukaan tämä tekee opiskelun hankalaksi erityisesti perheellisille.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii.
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii. Kaleva
KiekkoJuttu 10.2. 
Vapauttava äkkilähtö
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy