Euro ei ole yhdenkään talouspulman aiheuttaja

Myös Suomessa yhä useammin tunnutaan löytävän euro syyksi siihen, että bkt romahti, vienti romahti, työllisyys romahti ja kunnat ja valtio ovat romahtamassa. Seuraavaksi haetaan varmaankin eurosta syntipukki sille, että olympialaisissa Suomen hiihto romahti.

Kovin on hölmöä tämä eurokeskustelu.

Aivan ensiksi on todettava, että euro ei aiheuta ensimmäistäkään talousongelmaa. Kreikan taloussotkut olisivat syntyneet tavalla tai toisella täysin riippumatta siitä, mikä on valuutan nimi. Markkinoita on huijattu ennenkin, ei euro kaikkea rikollista luovuutta yhtäkkiä kehittänyt. Ylivelkaantuminen ei ole rahayksiköstä kiinni.

Toinen kummallisuus on devalvaation haikailu. Suomalainen asuntovelallinen ei osaa edes kuvitella, mikä hänen korkonsa olisi markka-aikana. Kun pankkien välisessä rahaliikenteessä Lehman Brothersin konkurssi aiheutti riskipreemion nousun 20-kertaiseksi, alle prosentin painuneet euriborit, eli markka-aikana tietysti heliborit, hipoisivat nyt 20 prosentin rajaa.

Jos sattuisi edes rahaa lainaksi saamaan. Ja pankit vinkuisivat lisävakuuksia asiakkaalta ja tukea valtiolta. Markalla spekuloitaisiin kuin viimeistä päivää, ja se pakotettaisiin lopulta valuuttaputkesta tai vaihtokurssimekanismista. Sorokset, trumpit ja venäläiset uusrikkaat tanssisivat hengiltä piestyn markan raadolla.

Nyt ollaan maailmanlaajuisesti syvällä talouden suossa. Toistaiseksi sentään suomalaiset pankit tekevät tulosta eivätkä ole kuitanneet veronmaksajilta apua taseidensa paikkaamiseen. Siihen on tärkein syy: euron tuoma vakaus.

Markka ei olisi painetta kestänyt.

Oikeaa hyvinvointia ja vaurautta ei luoda vippaskonsteilla. Mikäli aikoo nostaa elintasoaan, täytyy tehdä enemmän töitä, fiksumpia töitä ja tehokkaammin töitä. Jos esimerkiksi Nokian kilpailukyky olisi kautta aikain perustunut vain delvalvointiin, yhtiö kilpailisi tänään Kiinan ja Vietnamin kaltaisten halpatuotantomaiden kanssa maailman kumisaapas- ja autonrengasmarkkinoilla. Niissä kisoissa ei työntekijöiden palkoilla kehuskeltaisi.

Nokia sen sijaan päätti nostaa tuotteidensa jalostusarvoa. Todellakin kumisaappaita, kaapeleita, autonrenkaita ja ties mitä tehnyt firma muuttui rohkeasti matkapuhelinyhtiöksi, josta kasvoi alallaan maailman suurin. Ensin virtasi hiki, sitten tuotot.

Uskallanpa väittää, että 40 prosentin markkinaosuus maailman kumisaappaista olisi jäänyt saavuttamatta. Kännyköissä se oli mahdollista. Muuttuminen taas ei olisi ollut mahdollista, jos meillä olisi markka ja sen antama takaportti korjata sisäisiä hölmöyksiä devalvaatiolla.

Devalvaatiot toki suojasivat suomalaista teollisuutta, myös tavallista kansalaista sääntelytalouden aikana. Mutta kun pääomamarkkinat sitten avattiin, Suomi huomasi nopeasti, ettei sille voi kehittyä riittävää valuuttavarantoa markan suojaksi. Devalvaatio muuttui mahdollisuudesta uhkaksi. Ulkomaankaupan epätasapaino johti hyvin nopeasti devalvaatio-odotuksiin, joista koko kansantalous maksoi korkean koron muodossa kovan hinnan. Kilpailukyvyn menetys maksaa aina paljon, tavalla tai toisella.

Tämän kiihkomielisimmät eurokriitikot mielellään sivuuttavat. Huono talouspolitiikka käy kalliiksi valuutasta riippumatta. Pieni ja avoin kansantalous kuten Suomi pääsee vähemmällä suuren valuutta-alueen osana.

Ei suinkaan aina helpolla, mutta vähemmällä.

Markka on samanlainen kaunis muisto kuin lapsuuden lämpimät kesät. Niistä muistaa vain lämmön ja auringon. Tosiasiassa Suomen kesät ovat yleensä surkeita. Lämpöennätys, 35,9 astetta, tehtiin Turussa 1914. Hellepäiviä ei silloinkaan ollut sen enempää kuin nytkään. Jokunen raekuurokin on koetellut onnellista kesänviettoa.

Markka-aika kuuluu historiaan, aivan kuten aika Ruotsin tai Venäjän vallan alla. Jos aika kultaa muistot, se tuntuu kultaavan selityksetkin. Elintaso on kaikesta huolimatta noussut kohisten myös 1990-luvun laman jälkeen. Eikä se sentään vuoden 1914 tasolle putoa tämänkään laman takia.

Silti sitä toivoisi, ettei sentään euroa syytettäisi, kun ei enää voikaan kasvattaa kunnan menoja kahdeksalla prosentilla vuosittain eikä sellu tai paperi myy entiseen malliin. Kasvun rajat kaikille niille asettaa aivan jokin muu kuin raha nimeltä euro.