Rotuaarilla järjestetään "Siksi Pekka" -kampanja, jossa kuka tahansa voi tulla kuvauttamaan itsensä ja kertoa, miksi aikoo kannattaa äänestää Haavistoa. Yksi henkilö saa puheaikaa enintään kaksi minuuttia.
Muita Elokuvantekijät Pekka Haaviston puolesta -ryhmän tempauksia on esimerkiksi ensi maanantaina Helsingissä järjestettävän Kokoaan suurempi Suomi 2012 -konsertin taltiointi.
Ryhmän tarkoitus on tuottaa kampanjaa tukevia videoita verkkoon ja televisioon. Mukana on yli 700 elokuvan ammattilaista.
Viikon päästä lauantaina 4. helmikuuta kuka tahansa pääsee kehumaan omaa presidenttiehdokastaan Rotuaarin lavalla. Kaleva järjestää kävelykadun aukiolla Hyde Park -tapahtuman, jossa esiintymislava on vapaa kansalaisten kannatuspuheille ehdokkaansa puolesta.
Avoimen puhetilaisuuden juontaa Kalevan päätoimittaja Markku Mantila. Puolentoista tunnin tapahtuma alkaa kello 12.00. Se esitetään kuvakoosteena ja videona Kalevan verkkosivustolla Kaleva.fi:ssä.