Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on esitellyt kakkaran muotoon tehdyn vaaliohjelman puolueensa väellä. Keskustan vaalikakkarassa on neljä osa-aluetta: Huolenpito, talouskasvu, julkinen talous ja vastuunotto.
Vaaliohjelmassa todetaan, että velaksi elämiselle pitää laittaa piste. Sipilän mukaan Suomen tilanne on vaikea eivätkä tulevat vuodet ole helppoja.
Toinen merkittävä kohta on lupaus 200 000 uudesta työpaikasta. Lisäksi keskusta lupaa saattaa sote-ohjelman maaliin.
Puheessaan Sipilä lupasi, että keskusta tuo oman veroehdotuksensa kahden viikon päästä. Sipilän mukaan ehdotus on veroneutraali, jonka periaatteena on, että bruttoveroaste ei saa nousta.
Sipilän mukaan keskustan ehdotus sisältää myös ehdotuksen, miten sukupolvenvaihdoksia yrityksissä helpotetaan.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on aiemminkin välittänyt poliittisia viestejä, jotka on esitetty neljään kenttään jaetun kakkaran muotoon. Kaksi vuotta sitten hän esitteli talouskakkaran.