Viime metrien kiivas eduskuntavaalikampanjointi näkyy ja kuuluu sosiaalisessa mediassa. Lähes kaikkien eduskuntapuolueiden virallisilla Facebook-sivuilla sekä Twitter- ja Instagram-tileillä on viimeisten viikkojen aikana levitetty vaalisanomaa.
Puolueiden virallisia Facebook-sivuja verratessa ylivoimaisesti eniten sosiaalisen median käyttäjiä on saanut aktivoitua perussuomalaiset.
Viime viikon maanantain jälkeen (6.–13.4.) perussuomalaisten julkaisuja on jaettu kaikkein eniten: yhteensä 4 120 kertaa. Yhtä juttua on jaettu keskimäärin 114 kertaa.
Perussuomalaiset ovat somejaoissa täysin omassa luokassaan, sillä eri puolueiden Facebook-julkaisuja on jaettu keskimäärin 30 kertaa.
Ero seuraavana tulevaan vihreisiin on merkittävä. Perussuomalaisten eniten jakoja kerännyt juttu on saanut yli kolminkertaisesti jakoja vihreiden jaetuimpaan juttuun verrattuna. Lisäksi puolueen sivulla oli maanantaina seitsemän juttua, jotka olivat saaneet yli tuhat tykkäystä viimeisen viikon aikana.
Yksikään vihreiden tai SDP:n Facebook-julkaisu ei ole saanut yli tuhatta tykkäystä.
Viiden puolueen kohdalla (perussuomalaiset, SDP, keskusta, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit) kaikkein eniten tykkäyksiä on saanut julkaisu, jossa on ollut esillä puoluejohtaja.
Keskustan Facebook-tilillä Juha Sipilä on esillä lähes puolessa kaikista 6.–13.4. välillä julkaistuista jutuista. Sipilän sijaan puoluejohtajista prosentuaalisesti vähiten on ollut esillä perussuomalaisten Timo Soini (11,1 % julkaisuista).
Kolmen suurimman jälkeen juttujen jakamisen perusteella Facebook-käyttäjiä ovat saaneet aktivoitua kokoomus (604 juttujakoa), keskusta (301), vasemmistoliitto (136), rkp (98) kristillisdemokraatit (68).
Puolue, jonka juttuja on jaettu eniten Facebookissa
1. Perussuomalaiset: 4 120 jakoa, yhtä juttua jaettu keskimäärin 114 kertaa
2. Vihreät: 1 134 jakoa, yhtä juttua jaettu keskimäärin 27 kertaa
3. SDP: 1 011 jakoa, yhtä juttua jaettu keskimäärin 30 kertaa
Eniten jaettu juttu
1. 1 127 jakoa: Ennakkoäänestys alkaa 8.4. (perussuomalaiset)
Nyt jakamaan! Posted by Perussuomalaiset on 7. huhtikuuta 2015
2. 325 jakoa: Vaalirahoituksen avoimuus (vihreät)
Avoimuus - toisilla puheita, toisilla tekoja.Vaalirahoituskohujen myt moni on pettynyt politiikkaan. Siksi avoimuus... Posted by Vihreät - De Gröna on 9. huhtikuuta 2015
3. 128 jakoa: Tässä #ANTTIPASTA:n resepti isolle porukalle yleisön pyynnöstä! (SDP)
Tss #ANTTIPASTA:n resepti isolle porukalle yleisn pyynnst! :)ANTTI-PASTA2 x 400 g pekonia1,5 kpl punaista... Posted by Sosialidemokraatit SDP on 7. huhtikuuta 2015
Eniten tykkäyksiä saanut juttu
1. 1 533 tykkäystä: Timo kävi teltoilla -video (perussuomalaiset)
Timo kvi teltoilla. Posted by Perussuomalaiset on 9. huhtikuuta 2015
2. 1 426 tykkäystä: Kokoomus keventäisi palkka- ja eläkeverotusta kautta linjan. (kokoomus)
Kokoomus keventisi palkka- ja elkeverotusta kautta linjan. Mennn tyn kautta. #tynkauttaKatso Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaat vaalipiireittin tst http://goo.gl/o3E6mY Posted by Kokoomus on 10. huhtikuuta 2015
3. 863 tykkäystä: Tässä #ANTTIPASTA:n resepti isolle porukalle yleisön pyynnöstä! (SDP)
Eniten esillä olevat puoluejohtajat
1. 46,6 % julkaisuista – Juha Sipilä (kesk.)
Eduskuntavaalien ennakkonestys alkoi tnn. Suomi tarvitsee muutoksen. Jos olet samaa mielt ja haluat Juha Sipiln pministeriksi, nest Keskustan ehdokasta! #SuomiKuntoon #Muutosvaalit Posted by Keskusta on 8. huhtikuuta 2015
2. 25 % julkaisuista – Carl Haglund (r.)
Frgor och svar. Posted by Svenska folkpartiet i Finland on 10. huhtikuuta 2015
3. 24 % julkaisuista – Päivi Räsänen (kd.)
Hmeest saatiin tnn hyvi uutisia: KD kannatus on nousussa, kun nestjt tekevt lopullisia ptksin. Posted by Kristillisdemokraatit on 7. huhtikuuta 2015
4. 23 % julkaisuista – Paavo Arhinmäki (vas.)
Ansiosidonnaisen pivrahan tasoa ja pituutta ei voi leikata. Miten se loisi lis typaikkoja, kun meill on jo nyt 360 000 tytnt? Paavo Arhinmki vieraili Joensuussa, Kuopiossa ja Iisalmessa. Posted by Vasemmistoliitto on 6. huhtikuuta 2015
Eniten Facebook-tykkääjiä
1. Perussuomalaiset: 25 718
2. Vihreät: 20 893
3. Kokoomus: 13 989
Aktiivisin Twitterissä
1. Kokoomus: 45 omaa julkaisua (12 844 seuraajaa)
2. Vihreät: 42 omaa julkaisua (14 950 seuraajaa)
3. Perussuomalaiset: 42 omaa julkaisua (5 266 seuraajaa)
Aktiivisin Instagramissa
1. Vihreät: 29 julkaisua (703 seuraajaa)
2. Vasemmistoliitto: 14 julkaisua (596 seuraajaa)
3. Kristillisdemokraatit: 8 julkaisua (104 seuraajaa)
Facebook-päivitykset ovat ajalta 6.–13.4.2015. Twitter- ja Instagram-päivitykset ovat ajalta 1.–13.4.2015. Tiedot on kerätty eduskuntapuolueiden omilta, virallisilta sosiaalisen median tileiltä 13.4.2015.