Ulkomaat 9.9.2010 

Castro: Kuuban malli ei enää toimi

Kuuban entinen johtaja Fidel Castro myöntää, ettei neuvostotyylinen talousjärjestelmä enää toimi. Hän ilmaisi kantansa amerikkalaistoimittajan haastattelussa Havannassa.

Atlantic-lehden toimittaja Jeffrey Goldberg kysyi Castrolta, kannattaako Kuuban mallia viedä yhä ulkomaille.

- Kuuban malli ei ole enää sopiva edes meille, Castro vastasi Goldbergin mukaan.

Fidel Castron uskotaan tukevan lausunnolla veljeään Raulia, joka on aloittanut varovaisia talousuudistuksia noustuaan valtaan vuonna 2008. Raul on saanut osakseen myös vastustusta kommunistisessa puolueessa.

Fidel Castro puhui haastatellussa myös kansainvälisestä politiikasta. Hän varoitti Iranin, Israelin ja Yhdysvaltain välien kärjistymisestä entisestään. Hän arvosteli myös presidentti Mahmud Ahmadinejadia antisemitismista ja holokaustin kieltämisestä.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
9.9.2010 
 
Mitä Fidet todella sanoi
Fidel ei tarkoita sitä, että Kuubasta ei löydy paljon oppimista muille kansoille. Eipä ole sielä oikeistohallitus kansaa sortamassa!
9.9.2010 
 
Maailma muuttuu!!!!
Huh enpä olis koskaan uskonut kuulevani tätä mutta näin vaan kävi!!!
9.9.2010 
 
il castrato
Kuuban malli lakkasi toimimasta kun kulisseja kannatellut Neuvostoliitto romahti.
9.9.2010 
 
Talousmies
Toki taloussaarto on heikentänyt Kuuban mahdollisuuksia, mutta kyllä ongelmat ovat kuitenkin ensi sijassa sisäsyntyisiä.
9.9.2010 
 
Nimimerkki
Kuuballahan olisi mennyt nykyiselläkin politiikalla oikeen hyvin ilman yhdysvaltain taloussaartoa.
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy