Ulkomaat 8.9.2010 

BP vierittää öljykatastrofin syitä muiden niskaan

Öljy-yhtiö BP:n raportin mukaan Meksikonlahden öljykatastrofiin ei ole osoitettavissa yhtä yksittäistä syytä tai syyllistä.

Yhtiön sisäisen raportin mukaan onnettomuuteen johti "sarja mekaanisia vikoja ja inhimillisiä tekijöitä" sekä kommunikaatiokatkoksia. Yhtiö julkaisi raportin tänään.

Raportissaan BP vierittää syytä katastrofista myös alihankkijoilleen Transoceanille ja Halliburtonille.

Katastrofi sai alkunsa, kun BP:n porauslautta räjähti huhtikuussa. Kolmen kuukauden aikana mereen pääsi arviolta 4,9 miljoonaa tynnyrillistä öljyä.

Lisäksi turmassa kuoli 11 työntekijää.

BP:n on epäilty pihistelleen turvallisuudessa kasvattaakseen voittojaan. Yhtiö on kiistänyt syytteet jyrkästi.

BP kertoi viime viikolla käyttäneensä 8 miljardia dollaria (6,3 miljardia euroa) öljyvuodon paikkaamiseen ja puhdistamiseen.

Loppusumman uskotaan nousevan vielä kymmeniin miljardeihin.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
9.9.2010 
 
Nimimerkki
en minä mutta pojat. entäs niiden 11 kuolleen omaiset? ne varmaa seuraa mielellää tätä jupakkaa, miksi voida vaa myöntää et meni ku oli mennäksee eikä alkaa jauhaa.. luulis tollasel firmalla olevan vähä puitteita toimia rakentavasti tälläsis tilanteissaki eikä alkaa syyttelee toisia. hyvää mainosta!
8.9.2010 
 
En se minä vaan ne muut
BP:llä alkoivat puntit tutiseen kun tuli vastuu kysymysten aika, helppoahan se on jokin alihankkijoista sysäistä syntipukiksi oma mainehan siinä kirkastuu kovasti, korvauskuluista puhumattakaan !
8.9.2010 
 
Jenni
Ei syy ollut BP:n vaan USA:n viranomaisten, kun antoi porausluvan tällaiselle yhtiölle.
8.9.2010 
 
jj
No niin, asia on tällä selvä.
8.9.2010 
 
BP = Baskan Puhuja
Just joo, omissa tutkimuksissa ei ole havaittu, että virheitä olisi tehty! Se on "herrassa", miten tekniikka kestää ja ihminenhän ei vissiin toimillaan voi mitään estää tapahtumasta. Laiminlyönneistähän puhuttiin heti, räjähdyksen jälkeen, siis siellä työskennelleet on kertonu niistä..
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy