Italian pääministeriltä Silvio Berlusconilta on useaan otteeseen kuultu Suomea morkkaavia lausuntoja, mutta maan presidentti ilahdutti valtiovierailulle saapunutta presidentti Tarja Halosta kunnon kehuilla.
Presidentti Giorgio Napolitano kuulosti siltä, että hän on tutustunut Newsweek-lehden maavertailuun.
- Suomi on vahva muun muassa koulutuksen, tutkimuksen ja hyvinvoinnin saralla. Haluamme kehittää maiden yhteistyötä näissä asioissa, joissa Suomella on vahvuuksia, 85-vuotias veteraanipoliitikko sanoi lehdistötilaisuuden aluksi.
Napolitano on maassaan hyvin arvostettu. Häntä pidetään eräänlaisena erotuomarina, jos häntä vertaa skandaalista ja hallituskriisistä toiseen ajautuvaan Berlusconiin.
Halonen sanoi omassa lehdistötapaamisessaan Roomassa, että Newsweek-arvion kaltainen maininta voi luoda kumppanuuksia Suomen osaamisesta kiinnostuneiden maiden kanssa.
Suomen ykkössija maavertailussa noteerattiin Italiassa jo ennen vierailua. Esimerkiksi suurimpiin päivälehtiin lukeutuva Corriere della Sera haastatteli Halosta aiheesta. Jutussa tuotiin muun muassa esille naisministereiden suuri määrä sekä naisten varhain saatu äänioikeus.