Oulu 4.9.2010 

Apua pyytänyt pariskunta varasti kukkaron auttajaltaan

Tupoksentien varressa apua pyytänyt pariskunta onnistui perjantaina huijaamaan liminkalaisnaiselta kukkaron.

Pariskunnan auto oli pysäköitynä linja-autopysäkille, jonka vieressä nainen heilutteli karttaa pyytäen autolla Oulusta päin ajanutta naista pysähtymään.

Nainen oli pysäyttänyt auton, minkä jälkeen apua pyytänyt nainen oli kiertänyt "pelkääjän puolelle" kartan kanssa kysymään tietä Joensuuhun.

Lyhyen selvittelyn jälkeen linja-autopysäkillä seisseestä autosta oli noussut mies, joka myös halusi osallistua keskusteluun.

Ajo-ohjeet saatuaan pariskunta oli kiittänyt kohteliaasti ja kaasuttaneet juuri päin vastaiseen suuntaan kuin nainen oli heitä neuvonut.

Hetki sen jälkeen nainen oli huomannut, että hänen kassistaan on kadonnut kukkaro. Kukkaron mukana meni korttien lisäksi muun muassa kaksisataa euroa sekä nippu lounasseteleitä.

Kukkaronsa menettäneen naisen mukaan pariskunta puhui huonosti sekä suomea että englantia.

Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että vastaavanlaisia tapauksia on tapahtunut aikaisemminkin eri puolella Suomea.

Poliisi kehottaa suhtautumaan suurella varauksella ihmisiin, jotka yrittävät pysäytellä autoja tienlaidassa.


Kaleva 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
5.9.2010 
 
Nimimerkki
"Roskaväki laittaa 20e portailleen todistaakseen varastelun" mitä ihimettä tuo tarkottaa? Ite en pysähy enää kolaripaikallekaan, paitsi jos oon ekana paikalla.
5.9.2010 
 
tataa
On tämäkin yhteiskunta, kun poliisi neuvoo epäsuorasti olemaan auttamatta lähimmäisiä tien päällä. Ehkä siksi, kun promille näistä tapauksista tuo heille töitä rikoksen muodossa, joita he eivät pysty ratkaisemaan.
5.9.2010 
 
Oma apu - paras apu
Muutamia tällaisia tapauksia kun olen kuullut, niin eipä kiinnosta pysähtyä, vaikka olisi mikä tilanne. Luotan siihen, että nykyihmisellä (joka on lurjus toista ihmistä kohtaan) on kännykkä, jolla saa viranomaiseen yhteyden myös vaikka saldo olisi lopussa. Ihminen on muuten luomakunnan ainoa otus, joka kusettaa ja tuhoaa samaan lajiin kuuluvia säännöllisesti. Eläinkunnassa näin tehdään vain reviirin puolustukseksi tai samassa yhdyskunnassa arvovallan selvittämiseksi. Mutta harvoin, todella harvoin on edes susi suden tai leijona leijonan kimpussa. Ihminen on jatkuvasti ihmisen kimpussa.
5.9.2010 
 
Leoppo
Voi että ottaa päähän lukea tämmösiä tapahtumia. Ja tuollaiset saadaan kiinni, jos halua on. Ja ottaa päähän myös tuo ihmisten hyväuskoisuus ja rajaton luottamus kaikenlaisiin kulkureihin.
5.9.2010 
 
Nimimerkki
sjt:lle,mikähän se autossa on se "styylari",onkohan se joku seurustelija vai tarkotitkohan ehkä syyläriä... ? voi yhen kerran..
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii.
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii. Kaleva
KiekkoJuttu 18:43 
Vapauttava äkkilähtö
hyvä olo
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti.
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti. Jarmo Kontiainen
Hyvä olo 9.2. 
Matkaluistelu kohottaa kestävyyskuntoa
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy