Urheilu-uutiset 9.3.2010 

Alhainen lähtölava latisti muut paitsi Ammannin


Kuopion Puijolla hypätty mäkihypyn maailmancupin osakilpailu oli aika ajoin vaikeuksissa sääolojen vuoksi. Kova tuuli perui maanantain karsinnan, mutta kisapäivä saatiin vietyä läpi, tosin perin alhaiselta lähtölavalta.

Mäen K-pisteen (120 metriä) kykeni avauskierroksella ylittämään ensimmäisenä vasta 49:s hyppääjä, 121 metriä lentänyt Norjan Anders Jacobsen.

– Lava oli asetettu ihan liian alas. Hypätään kilometrin hitaammilla vauhdeilla mitä Vancouverin pienestä mäestä. Ei siinä paljoa hyvitykset (tuulikompensaatio) auta jos hyppy jää kummulle, totesi omaan hyppyynsä tyytyväinen ollut Kalle Keituri.

Yksi, jota alhaiset vauhdit tai tuulen heittelehtiminen eivät haitanneet, oli tämän hetken ehdottomasti kuumin mäkihyppääjä maailmassa: Vancouverin tuplavoittaja Simon Ammann. Ensimmäistä maailmancupin kokonaisvoittoaan jahtaava Ammann oli häikäisevän ylivoimainen 128,5 sekä 126 metrin loikillaan. Ensimmäiseltä kierrokselta hankittu johto kasvoi vielä lopputuloksissa.
Toiseksi sijoittunut Puolan Adam Malysz jäi sveitsiläisestä lopulta miltei 16 pistettä. Kolmanneksi yltänyt Jacobsen hävisi kamppailun kakkostilasta vain 0,2 pisteellä.

Jacobsenin mukaan vaikeat tuuliolot sopivat hänen aggressiiviselle hyppytyylilleen. Myös Malysz totesi olevansa tyytyväinen nykykuntoonsa.

Molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että tällä hetkellä Ammannille ei löydy pysäyttäjää.

– On hieno katsoa kun jonkun hyppy toimii niin loistavasti, vaikkei kyseessä olekaan suomalainen. Itsevarmuus ja itseluottamus ovat huikealla tasolla. Muut olisivat voineet hypätä pari lavaa ylempää, niin ei olisi tullut näin tylsää kilpailua, suitsutti Ammannia mäkimaajoukkueen käskijä Janne Väätäinen.

– Pääsen lähtemään hyppyriltä suoraan eteenpäin kun muut lähtevät liian korkealle. Olen löytänyt myös hyvän tasapainon rentouden ja keskittymisen välillä, pohdiskeli Ammann syitä siihen, miksi hän on maailman paras tällä hetkellä.

11:nneksi jäänyt Itävallan Gregor Schlierenzauer myönsi uutistoimisto DPA:lle, että taistelu cupin kokonaisvoitosta on ohi. Ammannilla on 1 449 pistettä itävaltalaisen 1 266 pistettä vastaan, kun kautta on kaksi kisaa jäljellä.

Hautamäki hämmentyi, Muotkalle kehut

Paras suomalainen kisassa oli kymmenenneksi sijoittunut Matti Hautamäki. Mies itse oli hämillään niinkin korkeasta sijoituksesta. Kalle Keituri komppasi 12:nnella tilallaan. Harri Olli ei saanut tehoja itsestään irti jääden 18:nneksi. Kotimäessään liikaa puristanut Janne Happonen oli 26:s. Eniten kehuja Väätäiseltä keräsi nuori Olli Muotka, vaikka hän jäikin heikoimmaksi suomalaiseksi (27:s).

Nordic Tournament jatkuu seuraavaksi Norjassa Lillehammerin ja Holmenkollenin osakilpailuilla. Suomen joukkue noihin kisoihin tulee pysymään samana. Tuleviin Planican lentomäen MM-karkeloihin joukkue on vielä hieman auki. Kaikki Kuopiossa liidelleet suomalaiset vakuuttivat yhteen ääneen pitävänsä lentomäestä ja kertoivat samalla olevansa äärimmäisen motivoituneita mahdolliseen lähtöön.

 


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy