Pohjois-Suomi 14.3.2010 

Äitiään etsinyt lapsi harhaili Taivalkosken keskustan tuntumassa

Valpas naapuri pelasti perjantai-iltana yksin Taivalkosken keskustassa liikkuneen kolmivuotiaan lapsen.

Lapsi oli lähtenyt ulos etsimään äitiään illalla yhdeksän aikaan, jolloin kodin ulko-ovi oli mennyt lukkoon. Naapuri otti ulkona liikkuneen lapsen kotiinsa lämpimään, joten lapselle ei ehtinyt tulla fyysisiä vammoja.

Poliisin tullessa paikalle selvisi, että lapsi oli ollut kahdestaan kotona nuoremman, 2-vuotiaan sisaruksen kanssa.

Lapsen äiti oli saapunut humalassa kotiin ilta kymmenen jälkeen. Poliisille nainen oli kertonut olleensa poissa kotoa reilun tunnin. Poliisi ei saanut yhteyttä paikallisiin sosiaaliviranomaisiin, joten nuorempi lapsista jäi äidin kanssa kaksin perheen kotiin. Vanhempi lapsi vietti yönsä naapurissa.

Poliisi tutkii tapausta heitteillepanona.


Kaleva 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
16.3.2010 
 
Nimimerkki
Miksi tehä lapsia jos menokenkä on vielä menollaan. Käyään ensin ne nuoruuden kapakka reissut ja sitte pysähytään hoitamaan lapsi! Minun mielestä kyseisessä kylässä oli kymmeniä lapsia ( alle 18v.), jotka pitäis ottaa huostaa ja niitä nuoria jotka yläaste ikäsenä joka viikonloppu ovat juomassa ja kylän päällä kaiket illat, viekää nekin johonkin, jossa heistä välitetään. Tyhjää tässä on viranomaisia syytellä. Äidit ja isät pysähtykää miettimään, kumpi on tärkeämpi, - lapset vai viina?
16.3.2010 
 
Nimimerkki
En halua puolustaa tätä äitiä, mutta pienenlle lapselle taitaa olla enemmän traumatisoivaa se, että kiikutetaan keskellä yötä vieraiden mukana vieraaseen paikkaan, kuin että annettiin hänen jäädä äitinsä kanssa kotiin, ehkä tietämättä mitä ympärillä tapahtui. Sitähän täällä on monikin perännyt, että miksi 2-v. lasta ei viety pois humalaisen äidin luota. Ei pieni lapsi voi ymmärtää kaikkea, mitä me aikuiset teemme hänen parastaan ajatellen, ja aina se ei ole se paras. Kyllä se karu totuus vielä paljastuu vanhemmille, ja toivottavasti ymmärtävät toimia jatkossa viisaammin. Kukaan ei ole virheetön, ylilyöntejä sattuu jokaiselle, niistä pitää ottaa oppia.
15.3.2010 
 
Nimimerkki
On JÄRKYTTÄVÄÄ!!! Ihan itku tulee kun ajattelee näitä lapsia, omat lapset samanikäisiä enkä voi kuvitella että he joutuisivat olemaan keskenään oman onnensa nojassa tuon ikäisinä. :( Ja näitä yksin kotiin jätettyjä lapsia on vähän väliä otsikoissa, vanhemmat istuvat baarissa.... :(
15.3.2010 
 
annu
voi voi! ja vielä jätetään poliisin toimesta kotiin?? eikö naapurilta kysytty olisiko sinne pieni lapsi voitu viedä kun toinen oli myös siellä, olisi varmaan käynyt heille,ja missä sosiaalipäivystys tuolla alueella? mitä ihmettä?huhhuhh!
15.3.2010 
 
lex lapsi
Katsokaapa ihmiset peiliin. Käsi ylös joka näkee sieltä vanhemman joka on ollut joskus humalassa lasten nähden? Sekö ei aiheuta lapsissa turvattomuutta kun "vastuulliset" vanhemmat ryyppäävät päänsä täyteen kotioloissa? Miettikääpä sitä. Ei mikään laki edes kiellä olemasta kotona humalassa lapsen kanssa. Vaikka saisi kyllä kieltää!
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy