Ulkomaat 10.9.2010 

Afgaaneja surmattu raa'asti - amerikkalaiset epäiltynä

Tusinan Afganistanissa palvelleita amerikkalaissotilaita epäillään syyllistyneen julmuuksiin siviilejä kohtaan. Kaikkiaan viiden sotilaan epäillään olleen mukana surmaamassa kolmea afgaanisiviiliä Kandaharin alueella Etelä-Afganistanissa tammi-maaliskuussa.

Loput sotilaista osallistuivat tekojen peittelyyn. Poikkeukselliseksi tapauksen tekee se, että sotilaiden epäillään ottaneen surmattujen luita ja kalloja eräänlaisiksi muistoesineiksi itselleen.

Lisäksi sotilaat olivat pahoinpidelleen yhden toverinsa, joka aikoi paljastaa tapahtuneen. Sama joukko oli myös pitänyt luvatta halussaan muun muassa kranaatteja.

Jos alkuvuodesta tehtyjen rikosten todistusaineisto paljastuu pitäväksi, maan puolustusministeriö pelkää sen vahingoittavan entisestään Yhdysvaltain joukkojen mainetta maailmalla.

Tapauksen viemisestä sotaoikeuteen päätetään kuulustelujen jälkeen syksyn aikana.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
10.9.2010 
 
tupin joukot
Pahoin pelkään, että meikäläisistäkin sotilaista tuossa rauhanturvasodassa osa on vastaavanlaisia mielipuolia, jotka ensimmäisten vapaaehtoisten joukossa lähtivät sinne.
10.9.2010 
 
Menestystä talebaneille.
Rosvojoukkoja ne amrikkalaiset siellä ovat,kuten Irakissakin,ryöstivät pankit ja museot.Näitä sitten suomen hyökkäysjoukot tukevat siellä Afganistanissa.Amerikan armeija on maaliman suurin monikansallinen rosvojoukko.Omaisuus ja öljy on tavoitteena,kaikki muu onkin sitten probakandaa.
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy