Kotimaa 8.2.2010 

Tutkinta: Novan vaalituki keskustalle laitonta

Poliisi on saanut valmiiksi vaalirahoittaja Nova Kiinteistökehitykseen liittyvän rikostutkinnan, kertoo Ylen uutiset. Yle uutisoi, että tutkinnan mukaan yhtiö ajettiin konkurssiin syytämällä rahaa keskustalle, kohua herättäneisiin pesukoneisiin ja entisen ulkoministerin Ilkka Kanervan syntymäpäiväjuhliin.

Törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä kirjanpitorikoksesta epäillään seitsemää Nova Kiinteistökehityksen vastuuhenkilöä. Kaikki kiistävät syyllisyytensä.

Poliisi kiinnostui Nova-yhtiöiden toiminnasta sen jälkeen, kun Nova Group ja Nova Kiinteistökehitys ajautuivat viime kesänä konkurssiin.

Ylen uutisten mukaan konkurssikypsä yhtiö antoi Keskustan menestyvä Suomi -yhdistykselle reilut 100 000 euroa, joka oli 98 prosenttia koko Nova Kiinteistökehityksen edellisen vuoden liikevoitosta.

Vaalituen saajia ei epäillä mistään.

Nova Kiinteistökehityksen entinen toimitusjohtaja Arto Merisalo ilmoitti tiedotteessa illalla, että myös emoyhtiö Nova Groupin samoin kuin Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n rikostutkinta on saatu hänen tietojensa mukaan valmiiksi.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
9.2.2010 
 
Kyllä kansa tietää
Menepä ite vihdoin oikeisiin asioihin. Mistä se korruptio syntyy jos ei ole rahan vastaanottoon halullisia, jotka jopa itse ohjailevat vaikutusvallallaan edustamiensa yhteisöjen rahavirtoja itselleen. Mennäöän peräti yhteiskunnan kassasta rohmuamaan kuten esim. RAY:stä.
8.2.2010 
 
Nimimerkki
No ei tietenk'n tuen saajia epäillä..Entä se Tiuran pesukone kytkös? Osti pesukoneita että johtamansa yritys sai hyötyä...tai siis itse sai vaaltukiaisia. Että näin, tässä ennakkotapaus, maantapa tällainen.
Nyt vaan merisalot ja muut suu puhtaaksi kaikesta mitä tiedättä, luuken että melkosta tarinaa taitasi tulla.
8.2.2010 
 
vihdoin oikeisiin asioihin lehti!!!
Miksi lehti ja poliisi uutisoivat asian väärin ja yrittävät vierittää syyn otsikoissa saajille !!!Kuitenkin todetaan tekstissä ,että "tuensaajia ei epäillä mistään"!!!Toisin sanoen TUEN SAAJAT OVAT SYYTTÖMIÄ!!!!!!! Lehti ja poliisi eivät voi asiaa korjata anteeksipyynnöin!!!! Ihmettelin kyllä jutussa myös sitä,että Nova, jolla on oikeus käyttää rahansa harkintansa mukaan,tyhjensi melkein kassan ko.tavalla!!!Summa ei ollut suurensuuri n. 100000Eu!!!Ilmeisesti yhtiön toiminta oli pientä,jos niinkuin lehti sanoi : "tällä ajettiin yhtiö konkurssiin"!!!! Voittovarojahan yhtiö näyttää ohjanneen yleishyödylliseen tarkoitukseen,joten konkurssi johtui varmaan jostain muusta!!!! TÄTÄKÖ ASIAA LEHDISTÖ ON PITÄNYT KESKUSTELUSSA KAUAN???Onkohan syyt siihen vain poliittisen vastustajan mollaaminen???Naurettavaa koko juttu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
8.2.2010 
 
Nimimerkki
"Vaalituen saajia ei epäillä mistään." Sietäisi kyllä epäillä. Ei tuollaista temppuilua varmasti ole tehty hyvää hyvyyttään. Pitäisihän rikokselle motiivi löytyä ja varmasti se löytyy tiettyjen poliitikkojen tukemisessa.
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy