Raiskausta ei pidä kaunistella

Rikoslain määritelmää raiskauksesta on aihetta tarkistaa. Väkivallatonkin pakottaminen sukupuoliyhteyteen on syytä lukea raiskausrikokseksi.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty suomii tuoreessa selvityksessään Pohjoismaita epäonnistumisesta taistelussa seksuaalirikoksia vastaan. Huonoin tilanne on järjestön mukaan Suomessa. Täällä suojellaan uhrien oikeuksia kaikkein heikoimmin, järjestö arvioi.

Syytös ovat kova, mutta järjestö esittää myös esimerkkejä. Yhdessä tapauksessa mies sai seitsemän kuukauden ehdollisen tuomion hakattuaan uhriaan vessan seinään, tukahdutettuaan tämän huudot suun eteen asetetulla kädellä ja pakotettuaan uhrin yhdyntään. Tuomiota alensi se, että väkivalta katsottiin lieväksi.

Jos laki todella ohjaa tuomitsemaan noin, siinä on vakava heikkous. Todennäköisesti useimpien maallikoiden oikeustajun mukaan kyseessä on silkka raiskaus, jonka tekijän ei pitäisi kulkea vapaana.

Amnesty on myös oikealla asialla, kun se vaatii Suomea siirtymään raiskauksia koskevassa lainsäädännössä niin sanottuun suostumuskriteeristöön. Sen perusteella raiskauksiksi luettaisiin kaikki tahdonvastaiset yhdynnät. Kriteeristön täyttyminen ei enää vaatisi väkivallan käyttöä.

Tällä hetkellä rikoslaki tuntee raiskausta lievempänä tekona termin "pakottaminen sukupuoliyhteyteen". Tuomio voi tulla tämän pykälän perusteella, jos väkivalta tai sillä uhkaaminen on ollut vähäistä tai tekoon liittyy muita lieventäviä seikkoja. Koko nimike on kyseenalainen. Se vähättelee sekä tekoa että uhria ja tämän itsemääräämisoikeutta ja antaa lähinnä vaikutelman tekijän suojelusta. Monissa maissa nimenomaan suostumuksen puute on raiskauksen tunnusmerkki.

Raiskauksista annettuja tuomioita on syytä kauttaaltaan kiristää. Yhteiskunnan on annettava viesti siitä, kuinka syvästi ihmisarvoa polkeva rikos on kyseessä. Kukaan ei raiskaa vahingossa vaan teko on aina enemmän tai vähemmän harkittu.

Amnestyn ja Lapin yliopiston maanantaina julkistaman kyselyn kansalaisten enemmistö pitää oikeuslaitoksen nykylinjaa raiskaustuomioissa kyseenalaisena. Vastanneista 60 prosenttia sanoi, että heidän luottamuksensa oikeuslaitokseen kykyyn kohdella raiskauksen uhreja oikeudenmukaisesti on olematon tai vähäinen.

Vaikka otsikoihin nousevatkin kärjistyneimmät esimerkit tuomioista, tämä prosenttilukukin antaa aiheen miettiä, vastaako tuomioiden yleinen linja kansalaisten oikeuskäsitystä.

Kyselyssä ilmeni myös, että suomalaiset olettavat poliisille tehtyjen raiskausilmoitusten johtavan selvästi useammin oikeustoimiin kuin todellisuudessa tapahtuu. Viime vuonna Suomessa tehtiin 700 rikosilmoitusta raiskauksista, ja niistä tuomioon johti 13 prosenttia.

Raiskauksia jäänee vaille tuomiota siksikin, että näyttö oikeudessa ei riitä. Niin halveksuttavasta rikoksesta kuin onkin kyse, näyttökriteereistä ei kuitenkaan pidä tinkiä. Varmuuden vuoksi -tuomiot voisivat johtaa oikeusmurhiin. Tosiasia on nimittäin sekin, että osa raiskausilmoituksista on tekaistuja. Väärin perustein annettu tuomio varjostaa kohteensa loppuelämää siinä missä raiskaus sen uhria.

Kysely myös paljastaa kansalaisten suhtautumisessa ristiriitaisuutta. Tuomiota raiskauksista pidetään laajasti löperöinä, mutta samalla moni näkee raiskauksien uhreissa herkästi myös omaa syytä. Vastanneiden mielestä raiskatun vastuuta esimerkiksi kasvattaa, jos hän oli pukeutunut seksikkäästi tai flirttaillut raiskaajan kanssa. Osa vastanneista on jopa sitä mieltä, että tekijän vastuuta vähentää, jos hän oli kännissä.

Tällaiset kansan tunnot kannattaa tulevissa lakiuudistuksissa unohtaa.