Talous 8.2.2010 

Pettyneet saksalaisseniorit sieppasivat pankkiirinsa

Neljä saksalaista on joutunut oikeuden eteen syytettyinä pankkineuvojansa sieppaamisesta. Eläkeläispariskunnat pitivät pankkiiria panttivankinaan ja yrittivät saada tämän korvaamaan 2,5 miljoonan euron menetetyt säästöt.

Nelikko sieppasi taloudellisen neuvonantajansa läntisessä Speyerin kaupungissa tämän kodin ulkopuolella, sitoi hänet ja kuljetti tämän 500 kilometrin päässä sijaitsevaan kotiinsa Baijeriin. Siellä miestä pidettiin kellarissa ja häntä vaadittiin palauttamaan eläkeläisten pankkitileille menetetyt rahat.

Pankkimies yritti päästä karkuun, mutta yksi sieppaajista - 74-vuotias mies - murjoi tältä kylkiluita poikki. Kolmen päivän jälkeen panttivanki sai lähetettyä salaviestin pankkiinsa, ja poliisi saapui paikalle.

Eläkeläiset torjuivat syytökset sieppauksesta ja vapaudenriistosta. Heidän mukaansa kyse oli lomasta Baijerissa. He voivat saada teostaan jopa 15 vuoden vankeustuomiot.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
9.2.2010 
 
vanhukset käsirysyssä
Lopettakaa tuon senior sanan käyttö! Eihän lapsiakaan, ainakaan vielä toistaiseksi, sanota junioreiksi. Eihän se ole edes suomen kieltä, mitä lie jenkkiamerikkaa.
8.2.2010 
 
Nimimerkki
HEH..kohta sama suomessa..?? Melkosia karjuja nämä paapat..Murjoa nyt kylkiluita poikki huijarilta..HUH..
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy