Hoitaja neuvoi potilasta puhkaisemaan silmäkulmaansa kasvaneen talipatin.
Lääkärin vastaanotolle pääsystä ei ollut puhettakaan, eikä hoitaja tehnyt silmälle mitään, mies kertoo.
Hän kertoo yrittäneensä noudattaa saamiaan ohjeita. "Ajattelin, että no mikäs siinä, jos se on niin yksinkertaista."
Hermot pettivät kuitenkin silloin, kun neula kosketti pattia. "Silmä on herkkä paikka. Ajattelin, että vaikka neula osuisi vain näppyyn, voi se alkaa huonolla tuurilla märkiä."
Mies ihmettelee, ovatko hänen saamansa itsehoito-ohjeet täysin nykyaikaisia.
Sosiaali- ja terveystoimen terveydenhuollon palvelujohtaja Tuula Tähtinen kiistää jyrkästi, että silmäkulmaan tulleen näpyn puhkaiseminen kotona olisi kaupungin terveydenhoidon hyväksymä hoito-ohje.
Hän ei kuitenkaan halua ottaa kantaa itse tapaukseen, koska ei ole nähnyt potilaskertomusta eikä kuullut potilaan vastaan ottanutta hoitajaa.
Yleisesti Tähtinen korostaa omahoidon merkitystä kaupungin terveydenhuollon järjestämisessä.
Kaupungin omahoitopalvelu kerää internetissä kuukausittain yli 20 000 käyntiä. Myös hoitajien vastaanottoaikoja on lisätty huomattavasti, Tähtinen kertoo.
Kaupungin kaikki 65,5 terveyskeskuslääkärin virkaa on tälle hetkellä täytetty. Virkojen täyttäminen ei toistaiseksi ole lyhentänyt hoitojonoja. Kiireettömän ajan saa Oulussa tällä hetkellä viidessä--kuudessa viikossa.