23-vuotias kontio heräsi talviuniltaan lauantaina ja alkoi metelöidä pesässään siihen malliin, että intendentti Mari Heikkilä päätti päästää sen maanantaina ulos. -Palle piti päästää ulos, ettei se häiritsisi vauvaonnea. Naapuripesässä emokarhu Doris hoivailee jälkikasvuaan, kertoo Heikkilä.
Vielä ei tiedetä, montako pentua Doriksella on pesässään.
Palle saa pian seuraa vuoden ikäisestä Milla-karhusta, joka on tarkoitus päästää ulos pesästään alkuviikolla. Milla-karhu ei koko talvena vaipunut talviuneen, mutta vietti aikansa rauhallisesti syöden ja nukkuen.
Pallelle on annettu jo muutamana päivänä appelsiinia, omenaa ja leipää mahan täytteeksi. Muutaman päivän päästä karhu saa lihaa ja kalaa.
Doris pentuineen tulee ulos aikaisintaan kuukauden päästä. Pienet pennut eivät vielä pärjäisi pakkasessa.