Oulu 10.3.2010 

Oulusta lisää lentoja maailmalle

Oulun lentoasemalle kaavaillaan uusia ulkomaanlentoja.
Oulun lentoasemalle kaavaillaan uusia ulkomaanlentoja. Risto Rasila
Risto Rasila
Oulun lentoasemalle kaavaillaan uusia ulkomaanlentoja.

Oulun lentoaseman laajennus ja uudistaminen ovat jo nyt, ennen töiden alkamista lisänneet sen kiinnostavuutta eri lentoyhtiöiden silmissä. Lentoaseman päällikkö Pekka Mäntynen kertoo yhteydenottoja tulevan vähän joka puolelta: pisimmällä ovat neuvottelut Arkangelin ja Murmanskin yhteyksistä. Toisaalta Tukholman lento on palaamassa taas kuvioihin. Alustavia tiedusteluja on tullut myös Luulajasta ja Pohjois-Norjasta.

Koillis-Venäjän lentojen Mäntynen uskoo toteutuvan noin 80-90 prosentin varmuudella vuoteen 2012 mennessä. Jo tänä keväänä Air Baltic aloittaa lennot Oulusta Tallinnaan kolme kertaa viikossa.

Oulun lentoaseman laajennusta ryhdytään rakentamaan ensi kuussa ja valmista on määrä olla vuonna 2012. Sen jälkeen Oululla on valmiudet toimia kansainvälisenä lentokenttänä ja myös kauttakulkulentoasemana.

Mäntynen toivoo, että mahdollisuudet käytetään hyväksi ja Oulu saa kansainvälisiä reittilentoja ja lisää halpalentoja.

Yhteyksien vilkastuminen tarkoittaa myös sitä, että Oulun seudun ja koko maakunnan matkailua pitää ruveta markkinoimaan todella vahvasti maailmalla.

Lue lisää torstain Kalevasta!


Liisa Laine 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
11.3.2010 
 
Tunnustan ja ennustan
Jes! Nyt loppui kuluttava junailu ja sikakalliiden Oulu-Helsinki -biljettien varailu. Jos Air Baltic pitää hinnat kohtuullisina, lennän tästä lähtien shoppailemaan ja rentoutumaan Tallinnaan, Tukholmaan tai Tromssaan wannabe-metropolismista kärsivän ylimielisen Neuvosto-Helsingin sijaan.
11.3.2010 
 
Nimimerkki
todella hyvä homma pääsee suoraa oulusta maailmalle.ei tarvise aina suunitella minutin tarkuudella junaan lähtöä ja matkustaa helsinkiin aikataulun mukaan. mikä on tänä talvena ihanteellisesti onnistunut.
11.3.2010 
 
Nimimerkki
Nyt siellä taas jotkut vähättelevät taas .) Suomi, Oulu, Helsinki piip... me ei olla mitään voi kuinka pientä jne.. Ottakaa nyt edes joskus mallia Ruotsalaisista vaikka aina heitä haukutte. hyvänen aika, kauttakulku maailmalle p-norjasta/Ruotsista Tukholman/Kööpenhaminan/Riian kautta HALOO nyt toimintaa/mainontaa...
10.3.2010 
 
Argh
Hah. Ne yhteydet luodaan meille, jotka ollaan junttieinari-oululaisiin perin kyllästyneitä. Päästään välillä muuallekin, siis sinne missä ollaan suvaitsevaisia ja avarakatseisia, ja missä on aina lämpimämpää kuin Oulussa.
10.3.2010 
 
Jugi
KAnnattais tiettyjen tyyppien ruveta lakkoilemaan ettei tämmösiä kehityssuuntia tarvis nähä...
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen 2?1-kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen 2?1-kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy